Olemme Facebookissa!

12.04.2018 ”Kosiokirjekin” kutsuu takaisin juurille

Talouspäällikkö Manu Löytty, hankevetäjä Hanna-Mari Kamppikoski ja kunnanjohtaja Jyrki Moilanen toivovat paluumuttajien tarttuvan Tule kotiin -hankkeen kutsuun.
Punkalaitumen seurakunta ja kunta ryhtyvät houkuttelemaan uusia asukkaita kuntaan Tule kotiin -hankkeella, jonka kohderyhmä on hankkeen nimen mukaisesti punkalaitumelaiset juuret omaavat 60–75 -vuotiaat ihmiset. – Juuret ovat ihmiselle tärkeät ja muuttuvat sitä tärkeämmiksi, mitä enemmän tulee ikää. Muistoja ei ole muualla, kuvailee Hanna-Mari Kamppikoski, joka aloitti hankkeen vetäjänä 1.4.

Tule kotiin -hanke kestää vuoden ja sitä hallinnoi Punkalaitumen seurakunta. Tiivistä yhteistyötä tehdään Punkalaitumen kunnan kanssa. – Hankkeen kustannusarvio on noin 60 000 euroa, johon Leader Joutsenten reitiltä saadaan 75 % avustusta. Lopun maksavat kunta ja seurakunta puoliksi. Tavoitteena on, että hanke saisi myös jatkovuoden, kertovat kunnanjohtaja Jyrki Moilanen ja seurakunnan talouspäällikkö Manu Löytty.


– Minä kai ole hankeidean isä, tunnustaa Jyrki Moilanen. – Pohdin, miten kuntaan saataisiin lisää asukkaita ja koen, että täällä syntyneet ovat potentiaalinen ryhmä palaamaan kotiseudulleen. Tavoitteena on saada useampi kymmenen paluumuuttajaa kuntaan.


Hanke on vasta aluillaan mutta jo nyt kunnanjohtaja Moilasella ja hankevetäjä Hanna-Mari Kamppikoskella on nippu ajatuksia, miten hanketta viedään kohti tavoitettaan. – Kohderyhmää lähestytään jonkinlaisella ”kosiokirjeellä” ja kuntaa tullaan markkinoimaan erilaisissa tapahtumissa pitäjän ulkopuolella sekä tietysti Punkalaitumen eri kesätapahtumissa. Varmasti potentiaalisille paluumuuttajille tullaan tarjoamaan myös mahdollisuus vierailla täällä.


– Pyrimme nostamaan esille hyviä syitä muuttaa takaisin ja kertoa, mitä kaikkea täällä on tarjolla. Taustatyötä tehdään mm. tänne viime aikoina muuttaneiden keskuudessa. Toimipisteeni on kunnantalolla ja lupaan tarjota kahvit jokaiselle tänne muuttaneelle, joka tulee kertomaan omista kokemuksistaan, lupaa Hanna-Mari Kamppikoski.


Hän korostaa myös eri tahojen yhteistyön merkitystä hankkeen onnistumisessa. – Kunnan ja seurakunnan yhteistyö on tärkeää mutta myös yhteistyö yhdistysten ja kaikkien kuntalaisten kanssa. Toivoisin, että olisimme kaikki mukana yhteisvoimin viemässä hanketta eteenpäin. Jokainen voisi tykönään pohtia mm. sitä, miksi asuu Punkalaitumella.


Voimavarana hankkeelle Kamppikoski näkee etenkin pitäjän vireän yhdistyselämän. – Täällä on 60–70 aktiivisesti toimivaa yhdistystä. Miten kuntaan voikaan tutustua paremmin kuin lähtemällä mukaan erilaisiin harrastuksiin.


Hankkeen kotisivut avautuivat jo maanantaina. Niille löytyy linkki sekä seurakunnan että kunnan sivuilta. Sivuilta on jo nyt luettavissa Hanna-Mari Kamppikosken ensimmäinen blogikirjoitus.


– Pelkästään netin kautta tavoittaa jo paljon ihmisiä ja viidakkorumpu toimii aina. Hyvä sanoma leviää. Viestimme on, että Punkalaidun on vireä pikkukunta, jossa kunta ja seurakunta toimivat aktiivisesti ja jossa on paljon harrastusmahdollisuuksia. Täällä on myös edullista asua. Voisi sanoa, että hinta-laatusuhde on kohdillaan, Kamppikoski naurahtaa.


Tule kotiin -hankkeen hankeryhmään kuuluvat kunnasta kunnanjohtaja Jyrki Moilanen ja hyvinvointijohtaja Tiina Mäkiranta. Seurakunnan edustajia ryhmässä ovat kirkkoherra Irina Kaukinen, talouspäällikkö Manu Löytty sekä kirkkoneuvoston jäsen Sirkka Madekivi. Eläkeliittoa edustaa Hilkka Välläri ja vanhusneuvostoa Pekka Karppanen, paluumuuttajia puolestaan Kaisa Kirkko-Jaakkola.


Markkinoinnin ammattilainen


Tule kotiin -hankkeen hankeryhmä valitsi Hanna-Mari Kamppikosken useamman hakijan joukosta. – Kun näin tämän työpaikan hakuilmoituksen, ajattelin että tuo ihan minulle tehty, Kamppikoski kertoo.


Hän muutti Punkalaitumelle Kristiinankaupungista, jossa ehti toimia 12 vuoden ajan tiedotus- ja markkinointitehtävissä edistämässä mm. suomenruotsalaista kulttuuria. – Olen työssäni saanut markkinoida ja tehdä tunnetuksi jotain tärkeää ja merkityksellistä. Kaikessa on ollut sisältöä. Aiemmin olen työskennellyt myös toimittajana, kieltenopettajana ja lähetyssihteerinä.


Kamppikoski on syntynyt Ylöjärvellä ja asunut lapsuutensa Honkajoella. – Olen kasvanut itse joen rannalla ja on hienoa, että joki luikertelee myös näissä maisemissa. Tavallaan Pirkanmaalle paluun myötä koen jonkinlaisen ympyrän sulkeutuvan. Nyt myös matka poikani ja kahden lapsenlapsen luo Kangasalle lyheni tuntuvasti, Hanna-Mari Kamppikoski pohtii tyytyväisenä.

 

Evästeet