Olemme Facebookissa!

12.11.2020 Suursiivous Vehkajärvellä

Pieni talkooporukka kahden ammattikalastajan ja yhdistyksen puheenjohtajan kera nostivat roskakalan poikineen polskimasta Vehkajärvestä.
– Yli 20 vuotta Vehkajärven suojeluyhdistys on hoitokalastusta tehnyt. Tänään tiistaina saimme pois järvestä lahnaa, särkeä ja kiiskeä. Ahvenet, hauet ja kuhat heitimme takaisin, kertoo tiistaisesta tuhannen kilon saaliista yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja Jorma Oinaanoja.

Tällä kertaa talkooporukka ”siivoaa” järveä kolmen päivän ajan. Mukana on myös kaksi ammattikalastajaa, Eemeli Koivisto ja Petteri Kiiskinen.

 

– Talkootyövoima on aina tervetullut. Ensimmäisinä vuosina saaliit olivat valtavat, silloin puhuttiin 5 000 – 10 000 kilosta. Tänään keli on ollut parhaasta päästä, pikkupakkanen on tähän hommaan hyvä. Järvestä peratut kalat lähtevät nyt toukkakasvattamolle Sastamalaan. Jos joku haluaa kotipöytään tai kissalle kalaa, saa tulla hakemaan.

 

Puuhakas porukka

 

Kunhan suojeluyhdistys saa hoitokalastuksen valmiiksi, ryhdytään uusiin talkoisiin.

– Tämän vuoden nuottauksestamme maksoi Pirkanmaan Ely-keskus puolet. Sitten, kun tämä urakka on valmis, käymmekin vuonna 1983 puusta tehdyn Myllyojan padon kimppuun. Teemme sen tilalle uuden luonnonmukaisista kivistä, sillä vanha uhkaa murtua.

 

Hanna-Mari Kamppikoski

Evästeet