Olemme Facebookissa!

14.01.2021 Vappu Berggren, 103 vuotta: ”Viljelkää huumoria ja positiivisuutta!”

Punkalaitumen vanhin asukas Vappu Berggren täyttää huomenna perjantaina 103 vuotta. Valokuva: Mari Oras.
Huomenna 15.1. viettää syntymäpäiviään Punkalaitumen vanhin asukas Vappu Berggren. Hän täyttää kunniakkaat 103 vuotta.

– Ihanimmat muistot lapsuusvuosiltani ovat mummulasta Pärnänmaasta ja nuoruusajan kahvilatöistä. Kahvilasta löysin puolisonikin. Parasta elämässä ovat olleet lasteni syntymät, jälkikasvun seuraaminen neljässä polvessa. Etenkin kaikista pienimpien vierailut ovat aina olleet mieluisia, kertoo syntymäpäiväsankari.

 

Ilo ja suru vaihtelee

 

Pitkään elämään on mahtunut monien ilojen lisäksi myös surullisia aikoja.

 

– Vanhimman tyttäreni Marjan menehtyminen sairauden murtamana kymmenisen vuotta sitten aiheutti suuren surun, samoin kuin aviomieheni kuolema vuonna 1999. Lapsia saimme viisi: Tapion, Marjan, Heimon, Paulan ja Tuulan. Lastenlapsiakin on jo kymmenen ja lastenlastenlapsia peräti 17.

 

Punkalaitumella syntymäpäiväsankari viihtyy hyvin.

 

– Tämä on hyvä ja rauhallinen paikka asua. Työpaikat ja väkiluku ovat pienentyneet, liikkeet vähentyneet, mutta vanhustenhoito ja tiet ovat vuosien saatossa parantuneet. Asun yhä 122-vuotiaassa talossa, johon aikoinaan 17-vuotiaana tulin kahvilatyöhön.

 

Vappu syntyi 12-lapsiseen perheeseen Pärnänmaassa. Vain parin vuoden ikäisenä hän ”muutti” isovanhemmilleen Peltola-nimiseen taloon lähelle vanhempiaan. Kansakoulua Vappu kävi Pärnänmaassa neljän vuoden ajan. Mieliaineita koulussa olivat laskento ja historia, erityisesti vuosilukujen muistaminen. Kaksipäiväiset kananhoitokurssitkin hän suoritti.

 

Vapun elämä on ollut työntäytteistä nuoresta pitäen. Työ on ollut kovasti mieluistakin syntymäpäiväsankarille.

 

Kahvilatyö kutsuu

 

– Menin 17-vuotiaana työhön Berggrenin kahvilaan apulaiseksi. Työtä teimme aamuseitsemästä iltakymmeneen leipomisineen kaikkineen. Viikonloppuisinkin työskentelimme, mutta kovasti tykkäsin. Olin tässä työssä kuusi vuotta ja rakastuin talon poikaan.

 

Avioliitto solmittiin sodan aikana 6.12. vuonna 1941. Vaikka Vapulla oli paljon töitä, ehti hän harrastaakin.

 

– Kuorossa lauloin nuorempana, ompelin ja kudoin. Tein monenlaisia käsitöitä. Luin, hoidin puutarhaa, kuuntelin paljon musiikkia. Metsässä marjastin. Kuntosalilla käynnin lopetin 97-vuotiaana.

 

Pusulaa päin

 

– Muutimme Pusulaan Valde-mieheni kanssa ja rakensimme sinne talon, johon perustimme kahvilan. Sitten tuli sota-aika ja tavaroista oli kaikkialla pulaa. Kahvilankin toiminta oli lopetettava. Karjalan evakot asuivat muutaman vuoden kahvilahuoneessamme. Sopu sijaa antoi, ja yhteiselo sujui mukavasti. Kolme vanhinta lastamme syntyivät Pusulassa, josta vuonna 1950 muutimme takaisin Punkalaitumelle.

 

Paljon on muuttunut pitäjälläkin 50-luvulta näihin päiviin.

 

– Ihmiset tapasivat ennen toisiaan ainakin täällä maaseudulla. Käytiin kylässä kutsumatta. Oli mukavaa poiketa korppukahveelle, jakaa ilot ja surut. Juteltiin, autettiin toisiamme. Nykyään ei taida olla enää sellaista, pelataan liikaa puhelimilla vaan.

 

Paluu Punkalaitumelle

 

Punkalaitumelle palatessa, perhe asettui Valden kotitaloon, josta kahvila oli jo lopetettu.

 

– Ostimme talon kodiksemme. Lapsia syntyi sitten vielä kaksi. Perheen emännän työtä riitti kovasti joka päivälle. Oli kotitöitä, maataloustöitä, lapsia, lehmiä ja muita eläimiä, jotka nekin tarvitsivat kaikki huolenpitoa.

 

50-vuotiaana Vappu ryhtyi Satanahka-vaatetustehtaan ompelijaksi.

 

– Kävin teollisuusompelijakurssin. Samassa työpaikassa jatkoi sitten myöhemmin Jenger Oy, missä jatkoin ompelijan työtä eläkeikään asti 65-vuotiaaksi.

 

Valtaisan pitkän elämän aikana on syntymäpäiväsankari varmasti miettinyt elämän tarkoitusta. Mikä se tärkein elämässä on?

 

– Tärkeintä elämässä on oma turvallinen koti, perhe, ystävät, sukulaiset, musiikin kuuntelu, huumori, terveys, oman muistin säilyminen. Kovasti kiitollinen olen siitä, että saan asua omassa kodissani. Hoiva- ja kotipalvelu Mari Oras hoitaa hyvin minua joka päivä. Omaiseni eli ”hoitotiimini” Tuula, Paula ja Asko hoitaa arkielämän pärjäämisen kotona. Tarvitsen jo kuitenkin apua jokapäiväisissä toimissa.

 

Korona-aikaan ankeaa

 

Viime vuoden maaliskuussa Suomeenkin rantautunut korona on vaivannut myös Vapun mieltä.

 

– Onhan se ollut kovasti harmillista, kun ei ole voinut tavata lapsia, lapsenlapsia, tätä ihanaa jälkipolvea. Ei sukulaisia eikä ystäviäkään normaaliin tapaan. Joulukin oli kovasti hiljainen ja erilainen koronan vuoksi.

 

Elämänohjeiksi muille

 

Kun maailmaa ja sen touhua on seurannut pitkään ja tarkkaavaisesti, on Vapulla varmasti myös sananen meille kanssaeläjille. Onko minkäänlaista elämänohjetta?

 

– Viljelkää huumoria, positiivisuutta ja hymyä. Ottakaa toinen toisenne huomioon. Auttakaa lähimmäisiä, yhdessä selvitään vaikeistakin ajoista. Kunnioittakaa toisianne! Älkää riidelkö, vaan eläkää sovussa.

 

Hanna-Mari Kamppikoski