Olemme Facebookissa!

17.09.2020 Vesilahdentie valmistuu lokakuussa

Hiljainen, mutta kaunis oli Vesilahdentie alkuviikosta.
Vesilahdentien kunnostustyötä on paikkakunnalla seurattu mielenkiinnolla. Hyvältä rupeaa jo näyttämään.

– Tällä hetkellä Vesilahden päässä on jo valmista pintaa. Sekoitusjyrsinnän osalta työ on valmis. Välille on tehty kantavan kerroksen asfalttikerrosta, massanvaihtoa, korjattu liukuvalulla jakajia ja reunakiviosuutta. Työt ovat vielä käynnissä ja jatkuvat, mutta liikenteen kannalta ikävin työvaihe; sekoitusjyrsintä ja
murskeenlisäys on tehty, kertoo Pirkanmaan päällysteistä vastaava projektipäällikkö Tomi Keisala ELY-keskuksesta.

 

Koko maantie 2986 korjataan noin 32 kilometrin matkalta. Lisäksi maantien 230 päästä korjataan näiden teiden liittymäalue sekä matkan varrelta maantiehen 2986 liittyviä maanteitä pieneltä matkalta.

 

– Maantien rungon on todettu kaipaavan korjausta, joten siellä on tehty päällystystyön lisäksi myös rakenteen parantamista ja kuivatuksen parantamistoimenpiteitä. Lokakuussa uusi tie Työ jatkuu lokakuuhun. Tällä hetkellä arviona on, että päällystystyöt olisivat lokakuun puolivälissä valmiit.

 


– Toki sääolosuhteet voivat vaikuttaa aikatauluun. Tällä hetkellä kustannukset ovat arviolta
2,4 miljoonaa euroa, mutta esimerkiksi indeksimuutokset voivat vaikuttaa toteumaan. Maantien 2986 matkalla on monta eri aikoihin korjattua osuutta, pääosa niistä on korjattu 90-luvulla. Vaikka tietyö on saattanut hieman tunteisiinkin käydä, ovat tienkäyttäjät toimineet Keisalan
mukaan asiallisesti.

 

– Katselmusten perusteella tienkäyttäjät ovat ajaneet asiallisesti ja turvallisesti, vaikka tietyö
aiheuttaa väistämättä aina pieniä viivytyksiä ajomatkaan. Urakoitsija on myös tiedottanut tien
varrella olevia kouluja tietyöstä. Kaikille tienkäyttäjille kuuluu kiitos kärsivällisyydestä. Renkaiden rikkoutumisista on tullut muutamia vahingonkorvaushakemuksia. Muunlaista palautetta ei minulle asti ole kuulunut.

 

Hanna-Mari Kamppikoski

Evästeet