Olemme Facebookissa!

18.01.2024 Halla-aho nousi nuorten vaalien voittajaksi

Otava Lehtelä antoi äänensä nuorten presidentinvaaleissa. Hän kertoi seuraavansa vaaleja tarkkaan ja nimesi omaksi suosikikseen Alexander Stubbin.
Punkalaitumen Yhteiskoulun ja lukion sekä Keskuskoulun 5. ja 6. luokkien oppilaat osallistuivat viime viikolla valtakunnallisiin nuorten presidentinvaaleihin. Vaalien voittaja Punkalaitumella oli Jussi Halla-aho. Koko maassa voiton vei Alexander Stubb.

Vaalit pidettiin yhteiskoulun tiloissa viime viikon keskiviikkona. Vaalivirkailijoina toimivat oppilaskunnan oppilasjäsenet. Yhdeksäsluokkalaiset Teemu Ojala ja Miro Nieminen toimivat vaaliuurnan valvojina.


Kaksikosta Teemu totesi presidentinvaalien kiinnostavan ”hiukan”, mutta suosikkiehdokastaan hän ei osannut nimetä. – Sitä on kyllä paha sanoa, kuka paras olisi. Varmaan silti seuraan vaalien tulosiltaa. Sen verran vaalit kiinnostavat.


Miro puolestaan ei suurempaa vaalihuumaa tuntenut. – En ole seurannut, eikä ole suosikkia, nuori mies tuumi.
Nuorison vaaleissa äänioikeutettuja oli 184. Heistä 131 äänesti ja hyväksyttyjä ääniä oli 127.


Punkalaitumelaisnuorten suosikiksi vaaleissa nousi perussuomalaisten Jussi Halla-aho, joka sai 34 ääntä. Kokoomuksen Alxander Stubb tuli toiseksi 21 äänellä ja vihreiden Pekka Haavisto kolmanneksi 16 äänellä.
Muiden ehdokkaiden äänet jakautuivat seuraavasti: Harry Harkimo 14, Li Andersson 13, Olli Rehn 11, Sari Essayah 7, Jutta Urpilainen 6, Mika Aaltola 5.

Vaalit kiinnostavat


Suomen seuraavan presidentin valinta kiinnostaa myös nuoria. Tätä mieltä on lukion ensimmäisen vuosikurssin opiskelija Otava Lehtelä. – Puhumme kavereiden kesken ehdokkaista melkein päivittäin. Seinille laitetut ehdokkaiden vaalijulisteet tuntuvat herättävän myös paljon keskustelua oppilaiden keskuudessa.


Otava kertoo itse pysyttelevänsä vaalien suhteen ajan hermolla. – Katson tenttejä ja seuraan aktiivisesti ehdokkaita somessa.


Punkalaitumen nuorten keskuudessa vaalivoiton vei Jussi Halla-aho. – Veikkaisin että Halla-aho on suuressa suosiossa täällä, koska hän edustaa hyvin perinteisiä arvoja, joita punkalaitumelaiset nuoret arvostavat, Otava pohtii.


– Oma suosikkiehdokkaani on Alexander Stubb. Hänellä on mielestäni asiantuntemusta ja hyvät kansainväliset suhteet.

 

Evästeet