Olemme Facebookissa!

19.10.2023 P.A. Turpeisen ja Piiparisen ”isä” kirjastossa

Kirjailija Heikki Luoman käsikirjoittamien maalaiskomedioiden suosio on ollut huima. Myös punkalaitumelaiset olivat kiinnostuneita tapaamaan legendaaristen tv-hahmojen luojan kirjastossa.
Kirjailija Heikki Luomalta syntyisi kuulemma myös maalaiskomedia Punkalaitumesta, mikäli hän saisi viettää paikkakunnalla puolen vuotta. Tätä mieltä televisiosta tuttujen P.A. Turpeisen, Ilmari Piiparisen ja Varma Kylmälehdon luoja oli vieraillessaan Punkalaitumen kirjastossa Aleksis Kiven päivänä.

Heikki Luoma on tuottelias kirjoittaja. Hän on julkaissut muun muassa 12 romaania, kirjoittanut 94 jaksoa radiokuunnelma Kantolan perhettä sekä tietysti käsikirjoittanut TV2:n suositut maalaiskomediat, joita Yle Areenassa on tähän mennessä katsottu jo noin 200 miljoonaa kertaa. Punkalaitumella hän kertoi laajasti siitä, miten ryhtyi kirjailijaksi, mitä ajattelee kirjoittamisesta ja paljastipa mies senkin, että useiden maalaiskomedian hahmojen takana on todellisia ihmisiä.


Ensimmäiset julkiset tekstinsä Luoma kirjoitti Maaseudun Sivistysliiton kilpailuun. – Loin muutaman henkilön ja aloin kirjoittaa heille repliikkejä. Silloin jo tajusin, ettei minun tarvinnut kuin ”tuntea” luomani hahmo. Sain aikaiseksi kolme kuunnelmaa ja niistä yksi, Neuvottelu, voitti kilpailun.


Vaikka tämä tapahtui jo nuoremmalla iällä, työskenteli Luoma pitkään graafikkona ennen täyspäiväiseksi kirjailijaksi ryhtymistään. Vasta kun toinen romaani oli julkaistu, hän jättäytyi pois työelämästä.


– En ole koskaan miettinyt, ketä varten kirjoitan. Teen niin hyvin, kuin pystyn ja on hienoa, jos ihmiset kiintyvät teksteihini ja luomiini hahmoihin, Luoma sanoi.


Mehukkaiden henkilöhahmojen taustalta puolestaan löytyy hänen mielestään kiinnostus ihmisiä kohtaan. – Tykkään ihmisistä ja tarkkailen heitä vaikka markettien pihoissa. Kun näen sopivan, alan luoda hänelle hahmoa ja puhella itsekseni, mitä ihminen voisi juuri sillä hetkellä puhua.


– Kun luon jonkin henkilöhahmon, mietin hänen asemaansa ja kohta tunnen hahmon paremmin kuin tunnen naapurini. Yksi perusajatukseni on, että ihminen käyttäytyy pääsääntöisesti vahvimman luonteenpiirteensä mukaisesti, Luoma pohti.

Kuin Suvi-Tuuli Aaltonen


Kirjaston tapahtumassa Heikki Luomaa tenttasi Lukutoukka-hankkeen hankevetäjä, rehtori Ville Ahvenus. Vääjäämätöntä oli, että puheet kääntyivät myös maalaiskomedioihin ja niiden suorastaan legendaarisiin hahmoihin.


Asetelman ensimmäiseen maalaiskomediaan Vain muutaman huijarin tähden, Luoma kertoi saaneensa 1950-luvun Kyyjärveltä, jonne tuli ensimmäiseen virkaansa poikamiespappi. Aivan kuten Matias Pohto Kuusniemelle. – Tämä Kyyjärven pappi oli niin tarmokas, että hänen ansiostaan sinne rakennettiin kirkko. Mies joutui myös kahnauksiin pitäjän vallasväen kanssa ja naismarkkinatkin kävivät kuumina.


Mooseksen perintö -sarjan kalmankauhea hauturi Varma Kylmälehto omaa hänkin esikuvan. – Karstulassa oli eräs hautaustoimiston pitäjä, joka antoi hahmolle ”potkua”, Luoma naurahti.


Ahvenus kysyi myös sitä, mikä Kuusniemen ihmisistä niiden luoja itse mahtaisi olla. – Suvi-Tuuli Aaltonen, koska olen oikeudenmukainen. Kanttori Ilmari Piiparinen on sitten minun alter egoni. Olen nimittäin itse absolutisti, Luoma naurahti.


– Maalaiskomedioiden suosio tulee varmaan siitä, että hahmot ovat rakastettavia. Ohjaaja Jukka Mäkinen on tajunnut oikein kirjoittamani henkilöt ja löytänyt rooleihin oikeat näyttelijät. Näyttelijät taas ovat luoneet rooleistaan juuri sellaisia, mitä olen tarkoittanutkin, Heikki Luoma tuumi.


Omiksi kirjailijaesikuvikseen Luoma kertoi Väinö Linnan ja Kalle Päätalon. – Linna on monipuolinen ja Päätalo pienen ihmisen kuvaaja.


– Tärkein kirja itselleni on kuitenkin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Luen sen pari kertaa vuodessa. Se on myös kirja, jota vinkkaan kaikkien punkalaitumelaisten luettavaksi.

 

Evästeet