20.06.2019 Esperi Pakari palautuu palvelusetelituottajaksi
Aluehallintovirasto tarkasti Esperin hoivakoti Pakarin ennalta sovitusti 10.6. Myös Sotesi osallistui tarkastukselle.
– Tarkastuksen perusteella voidaan todeta, että moni asia on yksikössä korjaantunut. Yksikön johtaminen on vakiintunut talven muutosprosessien jälkeen. Yksikössä on voimassa oleva lääkehoitosuunnitelma ja työntekijöiden lääkehoitoluvat ovat ajan tasalla. Asiakkaiden palvelu- ja hoitosuunnitelmat ovat tehtynä, vaikka sisällössä on vielä kehittämistä. Yksikön resursointi on koko kevään ajan ollut hyvällä tasolla, yksikön toteutuneet työvuorolistat on tarkastettu Sotesin toimesta, summaa tarkastuksen tuloksen Sotesin vs. asumispalvelujohtaja Mervi Marttila.
Hänen mukaansa merkittävä osa puutteellisista asioista on korjaantunut tai niiden saattamisesta kuntoon on selkeä suunnitelma. – Toki vielä on paljon kehittämistehtävääkin, Marttila huomauttaa.
Aluehallintovirasto laatii käynnistä pöytäkirjan. – Sen jälkeen kun pöytäkirja on käytettävissä, Sotesi tulee tällä tiedolla palauttamaan Esperin hoivakoti Pakarin takaisin palvelusetelituottajaksi palvelusetelirekisteriin ja sitä kautta asiakkaat voivat taas muuttaa Pakarille, kertoo Mervi Marttila.