20.06.2019 Kyläkummeilta tietoa ja apua
Ajatus kyläkummeista sai alkunsa taannoisilla yrittäjien aamukahveilla. Kunta ja seudullinen kyläasiamies Jani Hanhijärvi tarttuivat ajatukseen.
Kyläkummeja pitäjän eri kylistä löytyikin kymmenen. He kokoontuivat ensimmäistä kertaa kunnantalolla viime keskiviikkona. Kyläkummi on henkilö, joka voi käydä kyläläisten puolesta tapaamassa uutta asukasta, kertoa hänelle paikallisesta toiminnasta, kunnan palveluista, antaa muuta hyödyllistä tieto sekä vastata tulijoita askarruttaviin kysymyksiin.
– Kyläkummeja löytyy joistakin maaseutumaisista kunnista eri puolilta Suomea. Esimerkiksi Kouvolassa, joka on iso kaupunki, heitä on peräti 60, kertoo kyläasiamies Jani Hanhijärvi.
Ensimmäisessä tapaamisessa hahmoteltiin, mitä kyläkummius voisi käytännössä tarkoittaa ja miten kyläkummeja voidaan markkinoida uusille kuntalaisille ja vapaa-ajanasukkaille. Kunnanjohtaja Tuija Ojala ja hallinto- ja talousjohtaja Oili Mölsä kertoivat, että jatkossa kaikille kuntaan muuttaneille lähtee kunnasta tiedote, josta myös kyläkummien yhteystiedot löytyvät.
Punkalaitumen eri kylien kyläkummeina toimivat Pentti Setälä (Kanteenmaa), Päivi Kajantola (Liitsola), Merja Niekka (Oriniemi), Liisa Heikkilä (Sadonmaa), Erja Lakkonen (Jalasjoki), Sakari Pärssinen (pitäjänseutu), Heikki Pekkanen (Vanttila), Hanna-Mari Vuorisalo (Juti-Pärnänmaa-Roukanmaa) sekä Anne Ristimäki (Koskioinen). Mikäli joltain kulmakunnalta puuttuu vielä kyläkummi, tai jotakuta kiinnostaa kummiksi lähteminen, kannattaa ottaa yhteyttä kuntaan.
Kyläkummeista Pentti Setälä kertoi kummiksi lähtemisen lankeavan kuin luonnostaan. – Jo nykyisinkin kaikki alueen uudet asukkaat kyselevät minulta kaikennäköistä. Mistä saa lumen-auraajan tai kuka myisi klapeja? Kaikenlaisia käytännön kysymyksiä siis.
Kunnanjohtaja Tuija Ojala muistutti myös kyläkummien käänteisestä roolista. – Toivon, että kummien kautta tulee myös kuntaan päin tietoa toiveista ja tarpeista, joita uusilla tulijoilla on.