21.07.2016 Alkuperäiskarjaa läheltä luomuna
Alkuperäiskarjalla tarkoitetaan karjaa, joka on saanut alkuperäiskarja-sertifikaatin. Sertifikaatti voidaan myöntää lihalle, joka on aitoa puhdasrotuista Suomenkarjaa, johon kuuluvat niin Pohjois-, Itä-, kuin Länsisuomenkarjakin. Karjan on täytettävä korkeat laatu- ja eettisyysvaatimukset ja sen on oltava kasvatettu Suomessa syntymätilallaan. Karjalle on myös syötetty vain luonnonmukaisesti tuotettua, 100% suomalaista ravintoa, joka koostuu pääosin korsirehusta. Myös eläinten hoidon on oltava luonnonmukaista sekä rodulle tyypillistä. Eläimen alkuperän täytyy olla tarkkaan kirjattu ja sen suku onkin useimmiten paremmin selvillä kuin ihmisten.
– Meidän tilalla on niin sonneja, härkiä kuin lehmiäkin. Eläimet ovat ulkona, suurella laitumella kesät ja talvet. Talvisin karjalle täytyy tietenkin mahdollistaa myös pääsy kuivalle alustalle ja lehmät pääsevät vasikkoineen sisätiloihinkin, kertoo tilan isäntä Asko Männistö.
Männistön tilalla on pääosin Pohjoissuomenkarjaa, joka on tottunut varsin hyvin pohjoisiin olosuhteisiin. Kaikki Suomenkarja rodut ovat tottuneet erittäin hyvin Suomen vaihteleviin säihin sekä paikoittain karuun maastoon, joten eläimillä on täällä myös parhaat edellytykset kasvaa. Vaikkei alkuperäiskarja ehkä ole nopeinta, suurinta tai vahvinta, on jokaisella eläimellä kuitenkin oma persoonallisuutensa. Kaikki eläimet myös nimetään heti niidensynnyttyä sekä omistaja tuntee jokaisen karjansa yksilön läpikotaisin.
– Alkuperäiskarjan suku tunnetaan 1900-luvun alusta asti. Nämä ovat siis aitoja suomalaisia ja ainut nautarotu, joka on tuotu Suomeen ennen sen itsenäistymistä. Ensi vuonna, kun Suomen itsenäistymisestä tulee kuluneeksi 100 vuotta, olisi alkuperäiskarjan liha hyvä vetonaula ravintoloihin, sillä se on sitä oikeaa suomalaista lihaa.
Alkuperäiskarjaa ei tällä hetkellä vielä monikaan ole ryhtynyt hyödyntämään, mistä johtuukin, että karjakanta on melko suppea.
Männistön mukaan myös maatalouden kannattavuutta tarkastellessa alkuperäiskarjan kasvattaminen ja erityisesti sen luonnonmukaisuus on selkeästi paras vaihtoehto ja kannattavuus on parempi kuin monella muulla maataloudenalalla.
– Luomu on tällä hetkellä todella kova valuutta ja sillä on kovaa kysyntää sekä hyvä imago, tuumaa Asko Männistö.