Olemme Facebookissa!

22.06.2023 Arto Satonen nousi uuden hallituksen työministeriksi

Työministeri Arto Satonen (kok.) painottaa työelämän uudistusten olevan tarpeen, koska Suomen työllisyys on nostettava Pohjoismaiselle tasolle. Kuva: Pasi Viitasalo.
– Aika hässäkkä on ollut. Tuhannen ja yksi käytännön asiaa hoidettavana, naurahtaa tiistaina työelämäministerinä aloittanut kansanedustaja Arto Satonen (kok.).

Kuudennen kauden kansanedustaja on profiloitunut vahvana työelämän kysymysten osaajana ja sai kokoomukselle hallitusneuvotteluissa tulleen työministerin salkun hoidettavakseen kahden vuoden ajaksi. Kahden vuoden kuluttua salkku siirtyy Matias Marttiselle.


– Kun näin, mitkä ministerin paikat puolueelle on tulossa, ajattelin ministeriyden olevan mahdollista. Olin kuitenkin hallitusneuvotteluissakin vetänyt työelämäpöytää. Toisaalta ajattelin, ettei samasta maakunnasta tule samalle puolueelle kahta ministeriä. Anna-Kaisa Ikosen ministeripaikkahan oli jo täysin selvä, Satonen kuvailee.


Kompetenssin puolesta Satosen kaltaisia työelämän tuntijoita ei eduskunnasta kovin montaa löyty. Hän on toiminut muun muassa työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajana ja jäsenenä. Ministerin tehtävän vastaanottaminen tuo tuttuihin asioihin uuden tulokulman.


– Nyt tehdään hallitusohjelman mukaisia reformeja eli muutetaan työelämä ja te-palvelut pohjoismaiselle tasolle. Monet hallitusohjelman uudistuksista ovat sellaisia, jotka ovat joko Ruotsissa tai Tanskassa voimassa olevaa lainsäädäntöä, Satonen toteaa.


Hän painottaa työelämän uudistusten olevan tarpeen, koska Suomen on nostettava työllisyysasteensa Pohjoismaiselle tasolle. – Työn tekemisestä ja teettämisestä halutaan aiempaa kannattavampaa sosiaaliturvaa ja verotusta uudistamalla. Vain sitä kautta pystymme säilyttämään hyvinvointiyhteiskunnan palvelut.

Lainsäädännöllisesti uudistuksissa ei ole kyse mahdottoman isoista asioista. – Mutta varmasti sellaisista, että ne keskusteluttavat työmarkkinajärjestöissä. Siksi toivonkin mahdollisimman hyvää keskustelua työmarkkinajärjestöjen kanssa. Aikataulu on tiukka, mutta toivottavasti rakentavaa henkeä löytyy. Merkittäviä muutoksia on tehtävä, jotta kilpailussa pärjätään.


Keskeisinä uudistuksina Arto Satonen pitää paikallisen sopimisen laajentamista ja työrauhasäännösten muuttamista. – Totta kai näiden lisäksi on iso määrä muita asioita, joita lähdetään muuttamaan ja parantamaan.


Säätytalolla käytyjen seitsemän viikkoa kestäneiden neuvotteluiden henkeä Satonen kuvaa hyväksi ja hän uskoo hallituksen toimintakykyyn. – Tietysti kuuden miljardin tasapainotusohjelma on valtavan kokoinen juttu. Hyvinvointiyhteiskuntaa on pidetty yllä velalla, nyt velkaantumisen nousu taitetaan.

Hallitusohjelmassa pystyttiin ratkaisemaan jo näkemyseroja ja hallitus voi lähteä viemään asioita eteenpäin.
Jo nyt tietyt hallitusohjelman kirjaukset ovat saaneet vastaansa kritiikkiä. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi sairauspäivärahan poisto ensimmäiseltä sairauspäivältä sekä lakko-oikeuteen puuttuminen. – Koen kritiikin vähän oikomiseksi. Esimerkiksi lakkolainsäädännöstä on puhuttu kauan ja nykyinen laki on 1940-luvulta. Sairaspäivärahan ensimmäisen päivän poistoon malli taas on otettu suoraan Ruotsista.


Pitkään ”kuherruskuukauteen” uudella työministerillä ei ole aikaa. – Aloitan välittömästi keskustelut oman ministeriön keskeisten virkamiesten kanssa ja tapaamiset työmarkkinajärjestöjen edustajien kanssa. Työtä lähdetään tekemään nopealla aikataululla, sillä lakien valmistelu aloitetaan heti ja ensimmäiset lait tulevat eduskuntaan ensi vuoden syksyllä.

 

%MCEPASTEBIN%
Evästeet