Olemme Facebookissa!

23.11.2017 Kirkollisvero nousee, yt-neuvottelut käyntiin

Punkalaitumen seurakunnan talouden tunnusluvut. Seurakunta omistaa useita isoja kiinteistöjä, joiden ylläpidosta täytyy huolehtia. Seurakuntatalon parkkipaikalle asennettiin valaistusta tiistaina päivällä. Aiemmin parkkipaikalla ei ole ollut riittävää valaistusta.
Punkalaitumen seurakunta nostaa kirkollisveroa ensi vuonna. Kirkkovaltuusto päätti 14.11. kokouksessaan, että kirkollisveroprosentti vuonna 2018 on 1,80 %. Kuluvana vuonna veroprosentti on ollut 1,65. Veron nostamisen myötä seurakunnan verotuottojen arvioidaan ensi vuonna olevan 489 800 euroa, mikä on lähes sama kuin kuluvanakin vuonna.

Valmisteilla olevan seurakunnan talousarvion mukaan vuosikate olisi ensi vuonna 36 277,16 euroa ylijäämäinen ja poistojen jälkeen tulos 460,21 euroa ylijäämäinen. Tuloksessa on mukana rakennusrahastosta tuloiksi kirjattavat kiinteistöjen käyttökustannusten 33 600 euron siirrot.


Seurakunnan talouden tilanne on sen verran hankala, että kirkkoneuvosto päätti 14.11. pitämässään kokouksessa käynnistää yt-neuvottelut. – Neuvottelussa on lomarahojen muuttaminen vapaiksi sekä lapsityön resurssien supistaminen, kertoo kirkkoherra Irina Kaukinen.


– Verotulot ovat pienentyneet, samoin ensi vuonna metsänmyyntitulot jäävät vain 33 000 euroon. Trendi tulojen osalta on laskeva ja edessä on talouden sopeuttaminen, Kaukinen toteaa.


Ensi vuoden talousarviosta on jo nyt karsittu luottamushenkilöiden palkkiot. Myös koulutukseen ja hankintoihin varatut rahat ovat Kaukisen mukaan laskettu minimiin.


– Tulevaisuudessa seurakunnan on tehtävä isoja rakenteellisia muutoksia, siihen pitää päättäjienkin herätä. Joistain asioista joudutaan luopumaan niin, ettei seurakunnan toiminta kuitenkaan kärsi, Irina Kaukinen sanoo.

 

Evästeet