Kirjailija Silja-Elisa Laitosen romaani Valinta on luokiteltu rakkauskirjallisuudeksi. Se kuvaa kuitenkin fiktiivisen lotan Raakelin tarinaa sotavuosina rintamalla sodan kaikessa raakuudessa. – Lotta Svärdin jäsenet pääsivät lähimmäksi rintamaa, eikä sodan todellisuudesta Harlekiini-kirjaa synny, kirjailija sanoo.
Silja-Elisa Laitonen kävi valtakunnallisena Kirjan ja ruusun päivänä 23.4. Punkalaitumen kirjastolla kertomassa Suviranta-trilogiastaan. Kirjat ovat Valinta, Haavat ja Taakka. Ne tarjoavat lukijalle, miksei nykyään kuulijallekin, naisnäkökulman sotaan, sodanjälkeisiin vuosiin ja naispoliiseihin. Sanottakoon, että ennen kirjailijaksi ryhtymistään Laitonen ehti työskennellä kahdeksan vuotta poliisina Helsingissä ennen kuin hakeutui käsikirjoittajakoulutukseen.
Metropolian käsikirjoittajalinjan pääsykokeissa Laitonen luki Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaania, kiinnostui punaisten riveissä taistelleista naisista ja teki dokumentin Susinartut ja Lahtarin morsiamet. Tuolloin heräsi kiinnostus myös valkoisten naisten historiaan ja Lotta Svärd -järjestöön.
– Aika nopeasti, kun aloin tutkia lottia, kävi ilmi, että sodan jälkeen lottia lähinnä parjattiin. Kukaan ei kysynyt, mitä te sodassa koitte ja miten traumaattista sota oli. Kysyttiin vain, heiluiko peitto ja kenen kanssa olit, Silja-Elisa Laitonen sanoo.
Armeijankin käynyt Laitonen muistuttaa, että Lotta Svärdin jäsenet kuuluivat naisjärjestöön, joka oli kooltaan jopa kansainvälisesti merkittävä. – Lotat kuuluivat järjestöön, jonka jäsenenä nainen pääsi kaikista lähemmäksi rintamaa. Tätä naisten sotahistoriaa ei ole juuri käsitelty, vaikka lottien muistelmia kyllä löytyy. Samaa tutkimatonta naisten sotahistoriaa ovat Suomessa työvelvolliset naiset ja puna-armeijan naissotilaat.
Naiset sotapropagandan keskiössä
Silja-Elisa Laitonen on lottien työtä tutkiessaan huomannut sen, kuinka vahvasti naiset valjastettiin sotapropagandan käyttöön. – Sodan aikana propagandassa keskityttiin paljon siihen, että niin kauan kuin Suomi-neidon moraali kestää, rintama kestää. Annettiin ymmärtää, että rintamalla olevat naiset olivat oman puolen miesten kanssa ja kotirintaman naiset saksalaisten kanssa. Propaganda oli kovasti seksiin liittyvää ja ikään kuin naisen moraalista olisi riippunut koko sota.
– Lottia iskettiin vyön alle ankarasti sodan jälkeen. Väinö Linnakin muisti naisia Tuntemattomassa sotilaassa ”muutamalla sanalla”. Kuitenkin noin 200 000 naista oli sodan aikana rintamaolosuhteissa ja on aika kylmää kyytiä, jos sodan jälkeen alettiin käymään läpi vain sitä, kenen kanssa kukakin on rintamalla ollut.
Sotaan osallistuneet miehet saivat sodan jälkeen enemmän ymmärrystä, kuin rintamalla olleet naiset. – Miehille sota oli seikkailu. Seikkailu se oli naisillekin, mutta heidän yhteydessään seikkailusta on tapana tulla ”harlekiini”. Miesten oli pakko mennä rintamalle, naisille se oli vapaaehtoista.
Lotat ja naispoliisit sokeita pisteitä
Osittain lottien huono kohtelu sodan jälkeen aina 1990-luvun maineen palautukseen liittyy Laitosen mukaan sodan jälkeiseen ilmapiiriin. – Kun sota loppui, oltiin kyllästytty kuriin ja pillin mukaan tanssimiseen. Kaikki vanhoillinen haluttiin räjäyttää ja Lotta Svärd koettiin vanhoilliseksi. Tietysti taustalta löytyy myös muuttunut poliittinen ilmapiiri.
Miksi sitten naiset itse eivät ole laajasti heränneet tutkimaan naisten sotien ajan historiaa. – Naistutkimus on feministipainotteista ja feminismiin kuuluu pasifismi. Naistaiteilijoita, kulttuurivaikuttajia ja poliitikkoja on tutkittu, mutta esimerkiksi sodan kokeneet naiset ja naispoliisit ovat sokeapiste. Olen ajatellut, että mikäli näitä ei tutkita, missataan siinä Suomen naisten historiaa todella suurella tavalla, sanoo Silja-Elisa Laitonen.
Kirjastossa tarjottiin kirjastovierailun aiheen sekä Kirjan ja ruusun päivän kunniaksi kahvin sijasta Hellene ja Martti Lehtelän valmistamaa korviketta.
» Takaisin arkistoon