Olemme Facebookissa!

Ministeri Ville Skinnari vieraili Palojoella

Martti Mölsä käynnisti maamoottorin ministerivierailun kunniaksi maanantaina. Käynnistystoimia seurasivat muun muassa kansanedustaja Ville Vähämäki, ministeri Ville Skinnari ja kunnahallituksen puheenjohtaja Linda Lähdeniemi sekä Aki Mikkola.
Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sdp.) vieraili Punkalaitumen Palojoella epävirallisesti Martti Mölsän kutsusta maanantaina. Vaikka pääosassa olikin savusaunan leppeästä löylystä nauttiminen, ehti Skinnari tavata myös kunnan edustajat ja kertoa omia ajatuksiaan nykyhetken hankalasta tilanteesta.

– Edessä on kovien hintojen talvi ja vuosi. Kyseessä on aito kriisi, jonka ratkaisuun tarvitaan puoluerajojen yli tehtävää yhteistyötä. Siinä on jo osittain onnistuttukin ja siitä olen pirun tyytyväinen, Ville Skinnari sanoo.


Hän oli vastikään osallistunut hallituksen varautumistyöryhmän kokoukseen Helsingissä, jossa käsiteltiin etenkin sähkön hinnan holtitonta nousua. – Ministereiden viesti virkamiehille oli selkeä: etsikää kaikki luovat keinot kotimaassa ja EU:n tasolla, jotta sähkökriisiin löydetään ratkaisu.


– Me demarit olemme julkistaneet omat näkemyksemme keinoista sähkön hinnan kohtuullistamiseksi. Tärkeää on, että kaikki tuotettava sähkö saadaan myyntiin. Päästökauppaa on katsottava ”silmästä silmään” ja korostettava sähköyhtiöiden omistajavastuuta. Tässä kunnillakin on merkittävä rooli, sillä monet sähköyhtiöt ovat kuntien ja kaupunkien omistuksessa. Myös kuluttajat, yritykset ja valtio voivat omilla toimillaan säästää energiaa.


Skinnari kertoo itse pohtineensa keinoa, jossa teolliset toimijat, kuten vaikkapa sahat, ryhtyisivät tuottamaan sähkö verkkoon. – On laskettu, että tällaisten CHP-voimaloiden tuotto voisi olla yhden ydinvoimalan verran. Tämä ratkaisu vaatii tietysti lisää ajattelua, eikä ole heti käyttöön otettavissa.
Ministeri ei malta olla tölväisemättä myöskään oppositiopuolue kokoomusta. – Suomessa kokoomus on koko 2000-luvun hokenut, että antakaa markkinoiden hoitaa ja valtiota on suorastaan kielletty puuttumasta markkinoiden toimintaan. Nyt on toinen ääni kellossa.

Yritysten parannettava geopoliittista osaamista


Venäjän hyökkäys Ukrainaan mullisti suomalaisen vientiteollisuuden markkinat. – Idänkauppa pysähtyi. Täytyy ymmärtää, että Putinin hyökkäys aloitti uuden ajan. Geopolitiikka ja politiikka tulivat bisnekseen kertarysäyksellä, sanoo Ville Skinnari.


Hän painottaa sitä, että suomalaisten yritysten on uudessa tilanteessa parannettava geopoliittista osaamistaan. – Missä ovat uudet markkinat ja miten sinne päästään? Pohjoismaiden merkitys korostuu, koska ne avaavat Norjan Narvikin kautta reitin Amerikan markkinoille.


– Positiivista on, että vienti ei Ukrainan sodan aikana ole romahtanut. USA:n, Aasian ja Euroopan markkinat vetävät ja uusia vapaakauppasopimuksia on solmittu. On ollut hieno huomata, että Suomi kiinnostaa kauppakumppanina tällä hetkellä maailmalla ennemmän kuin koskaan ennen, Ville Skinnari arvioi.

Kaikenkokoiset kunnat voivat menestyä


Ministeri Skinnari tapasi Palojoella myös Punkalaitumen kunnan edustajia. Paikalla olivat kunnanhallituksen puheenjohtaja Linda Lähdeniemi (kesk.), kunnanjohtaja Tuija Ojala sekä hallinto- ja talousjohtaja Oili Mölsä.


Keskustelun aiheet pyörivät tuttujen asioiden: elinvoiman, työpaikkojen ja hyvinvointialueuudistuksen ympärillä. Tuija Ojala toivoi, että orastava keskustelu mahdollisista kuntaliitoksista loppuisi alkuunsa. – Itsenäisenä pysyvä kunta on elinvoimaisempi, kuin liitoskunnan osaksi joutuva pikkupaikkakunta. Se on nähty esimerkiksi naapurissa Sastamalassa.


Linda Lähdeniemi puolestaan kaipasi kunnille vapaampia käsiä luoda omia toimintatapojaan parhaaksi katsomallaan tavalla oman toiminnan suuntaviivoja luotaessa. Hyvinvointialueuudistuksen osalta Lähdeniemi toivoi niiden rahoituspohjan varmistamista.


Ministeri Skinnari totesi elinkeino- ja kehitysjohtajataustastaan oppineensa, että kaikenkokoiset kunnat voivat menestyä Suomessa. – Punkalaitumen tunnusluvut ovat sinällään vaikuttavia. Sijainti maakuntien rajalla on tavallaan haaste, mutta myös vahvuus. Yhteistyötä on mahdollista tehdä moneen ilmansuuntaan.

Soinikin piipahti


Ville Skinnarin lisäksi Martti Mölsä oli savusaunalleen kutsunut perussuomalaisten kansanedustajan Ville Vähämäen. Löylyihin saapui myös Sastamalan Karkussa mökkeilevä Timo Soini, joka toi tuliaisina kirjansa Populismi.


– Jos sinua vielä sattuisi kiinnostamaan paluu politiikkaan, vitsaili Soini.


Ajatus saunatapaamisesta syntyi Ville Skinnarin mukaan Forssan Kuninkuusraveissa. – Meillä on Martin kanssa pitkä yhteinen historia eduskunnassa ja itse istuin hänen kanssaan pitkään talousvaliokunnassa. Kuuluimme myös eduskunnan saunaseuraan.

 

Evästeet