Olemme Facebookissa!

01.12.2016 Vastustajille erävoitto

Isosuon tuulipuistohanke koki kolauksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuden kumotessa kunnan rakennuslautakunnan myöntämän voimaloiden rakennusluvan. Jatkossa tuulipuiston toteutuminen on kiinni osayleiskaavavalitusta käsittelevän Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä, tuulivoimayhtiön halusta jatkaa hanketta sekä valtiovallan tulevista energiatukien linjauksista.

Isosuolle suunnitteilla olevan tuulivoimapuiston vastustajat ottivat erävoiton Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa viime viikolla. Oikeus katsoi, että Punkalaitumen kunnan rakennuslautakunnan tekemä rakennuslupapäätös on kumottava.


Sinällään hallinto-oikeuden ratkaisu on perusteltu. Normaaliin tapaan kuuluu, että haetaan lupaa sitten mille hyvänsä rakennelmalle, kuuluu luvan myöntäjän tietää, mitä ollaan tekemässä. Ei tavallinen kuntalainenkaan saa omakotitalolle rakennuslupaa ellei tarkkaan tiedä, minkälainen talo pystyyn nousee.


Kunnassa ei allekirjoiteta väitettä, että hallinto-oikeuden päätös sinetöisi tuulipuiston kohtalon. Korkein hallinto-oikeus käsittelee tällä hetkellä osayleiskaavasta tehtyä valitusta ja sen päätöksellä on ratkaiseva vaikutus tuulipuiston toteutumiselle. Mikäli kaava KHO:ssa hyväksytään, edellytykset puiston rakentamiselle ovat edelleen olemassa. Mikäli kaava kumotaan, lentävät suunnitelmat tuulipuistosta tuhkana tuuleen.


KHO:n lisäksi tuulivoimapuiston kohtaloon vaikuttaa sen rakentamisen houkuttelevuus jatkossa. Hallitus on muuttamassa energiapolitiikkaansa, eikä tuulivoiman tukeminen nykyisillä syöttötariffeilla tunnu nauttivan tällä hetkellä valtaapitävien varauksetonta suosiota.

 

Evästeet