Olemme Facebookissa!

02.03.2017 Kalevalasta someen ja kiireeseen

Kalevalan päivää vietettiin tiistaina tuulisessa säässä. Miten mahtaisi nykyaikana onnistua tarinoiden kuuntelu ja keräily Lönnrotin tapaan?

Tämän viikon tiistaina, Kalevalan päivänä, siniristiliput liehuivat loskaisessa säässä. Kalevala, Suomen kansalliseepos, perustuu Elias Lönnrotin keräämiin kansanrunoihin. Kerrotaan, että Lönnrot on kiertänyt talosta toiseen kuuntelemassa ja keräämässä runoja, jotka hän on kirjoittanut muistiin. Lönnrotilla oli kierrellessään taloissa aikaa istua alas ja kuunnella ihmisten tarinoita. Ajasta, jonka hän käytti kuunnellen ja kirjoittaen ei mennyt sekuntiakaan hukkaan, sillä siitä syntyi suomalainen kulttuuriaarre, Kalevala.


Nykyään talosta taloon kierteleminen ja tarinoiden keräileminen sekä vieraissa taloissa majoittuminen olisi vähintäänkin haastavaa. Ensinnäkin sosiaalinen media. Miksi käyttää aikaa kulkemiseen talosta toiseen, sillä on olemassa monenlaisia kanavia, joiden kautta pystyy ottamaan yhteyttä eri ihmisiin ja löytää upeita tarinoita? Kysymyksessä tuli ilmi toinenkin syy: aika. Suurella osalla ihmisistä on niin kiire, ettei aikaa vanhojen tarinoiden kertomiseen tai kuuntelemiseen riitä.


Yritetään silti kiireestä ja aktiivisesta sosiaalisesta mediasta huolimatta muistaa perhettä, sukulaisia, ystäviä ja vaikka aivan tuntemattomiakin. Pieni hymy tai kauniit sanat voivat riittää, niin kliseistä, mutta totta.


Linda Lähdeniemi

 

Evästeet