Olemme Facebookissa!

02.11.2017 Karkki vai kepponen?

Halloween on vähitellen vakiintunut ihmisten juhlakalentereihin Suomessa.

Halloween on lyhenne sanayhdistelmästä ”All Hallows’ Even” eli kaikkien pyhien aatto. Halloween on perinteen mukaan pyhäinpäivän aattona vietettävä juhla. Kyseistä päivää on vietetty jo pitkään Euroopassa muun muassa Engalnnissa ja Irlanissa, mutta lähtöisin se on Atlantin toiselta puolen, Yhdysvalloista.


Halloween rantautui pysyvämmin Suomeen 1990-luvulla, jolloin ensimmäiset innokkaat juhlijat ottivat sen omakseen. Koko ajan juhla on kuitenkin saanut lisää jalansijaa suomalaisessa kulttuurissa ja nykyään yhä useammat ovat ottaneet sen perinteeksi juhlavuoteensa.


Kurpistalyhdyt, noitahatut ja muovihämähäkit ovat siis jo tuttu näky suomalaisessa maisemassa halloweenin aikaan. Kouluissakin lapset saavat pukea halloweenjuhlissa karmivat vaatteet ylleen ja leikkiä päivän vaikkapa kummitusta. Lisäksi halloweenin aikaan kuuluvat luudalla lentelevät noidat, vampyyrit ja aaveet sekä mustat kissat.


Halloweenin perinteisiin kuuluu myös lasten karkki vai kepponen -kierrokset. Lapset kiertelevät naapurustossa talosta taloon kummituksiksi tai vaikkapa noidiksi pukeutuneena ja kyselevät karkkia vai kepposta.


Nämä kiertelijät ovat vielä suhteellisen harvinaisia Suomessa, muttei kannata ihmetellä, jos joku tulee koputtelemaan oven taakse tulevana viikonloppuna.


Linda Lähdeniemi

 

Evästeet