Olemme Facebookissa!

03.11.2016 Kynttilät syttyvät

Lauantaina vietetään Pyhäinpäivää. Silloin on hyvä hetki hiljentyä muistelemaan ajastamme poistuneita läheisiä.

Punkalaitumen kirkossa syttyvät lauantaina kynttilät vuoden aikana ajasta iäisyyteen siirtyneiden muistoksi. Vietetään Pyhäinpäivää, jonka perinteisiin kirkon kaunis tilaisuus on vuosikaudet liittynyt.


Pyhäinpäivänä ollaan elämän perimmäisten kysymysten äärellä. Siinä, missä ihmisen elämään kuuluu syntymä, kuuluu siihen yhtä vääjäämättömänä osana myös kuolema. Tästä vääjäämättömyydestä ajatellaan ja siihen suhtaudutaan monin eri tavoin. Toisille kuolema on elämän jatkamista Taivaassa, toisille palaamista luonnon kiertokulkuun. Jokaisella on oikeus suhtautua asiaan oman uskonsa ja näkemyksenä kautta.


Kuolemaan liittyvän surun ja kaipauksen kantavat ja kokevat ne, jotka jäävät tänne maan päälle elämäänsä jatkamaan. Vainajan muistelu Pyhäinpäivänä on oleellinen osa tätä prosessia.


Pyhäinpäivänä voimme sytyttää kynttilän ja muistella hetken niitä kanssakulkijoita, jotka eivät enää ole keskuudessamme: lähiomaisia, ystäviä ja tuttavia. He kaikki ovat tavalla tai toisella vaikuttaneet elämäämme ja jättäneet jälkeensä muistoja.

 

Evästeet