Olemme Facebookissa!

04.07.2019 Superviikonloppu

Heinäkuun ensimmäinen viikonvaihde on punkalaitumelaisittain jälleen kerran "superviikonloppu".

Punkalaitumelaisittain yksi kuluvan kesän ”superviikonlopuista” on jälleen käsillä. Esimakua tulevaan voi jo tänään tulla aistimaan Talonpoikaismuseo Yli-Kirralle, jossa sytytetään tervahauta hautumaan lauantain ja sunnuntain Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttelyitä odottelemaan.


Pelkästään tervahaudan aikaan saaminen valmisteluineen on museon talkooväeltä melkoinen voimainponnistus. Vielä suurempi on kuitenkin perinnetapahtuma, joka vuodesta toiseen järjestetään vapaaehtoisvoimin, ja joka tuo paikkakunnallemme satoja ja taas satoja kävijöitä. Museoväen puolesta ainoa toive on, että säät suosisivat viikonloppuna.


Punkalaidun on loppuviikon ajan vahvasti esillä myös Oripään Okra-messuilla. Messuihin ja erityisesti paikalliseen osastoon ehtii myös käydä hyvin tutustumassa loppuviikon aikana. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan, minkälaiset punkalaitumelaiskokemukset messujen onnistumisesta tulevat olemaan.

 

Evästeet