Olemme Facebookissa!

05.07.2018 Totinen talonpoika

Pellonpientareella on tänä kesänä totisia talonpoikia. Satonäkymät eivät ole kaksiset.

Tursassa järjestettiin viime viikolla perinteinen pellonpiennarpäivä. Tapahtuma on komea osoitus kyläkunnan aktiivisuudesta ja vetää hienosti mukaansa myös punkalaitumelaisia pitäjänrajan toiselle puolelle.


Tällä kertaa pellonpientareella oltiin kuitenkin normaalia totisemmissa tunnelmissa. Alkukesän yli kuukauden kestänyt hellejakso, jolloin vettä ei taivaalta saatu, on jättänyt vahvat merkkinsä niin vilja- kuin erikoisviljelyksille sekä heinäpelloille. Viljamailla on jo nyt on tiedossa itävyys- ja laatuongelmia, kaura uhkaa jopa kuivua pystyyn. Kirvatkin vaivaavat.


Kesäkuun puolivälin vaiheilla MTK:ssa arveltiin satomäärän jäävän viidennestä tavanomaista pienemmäksi. Tällä hetkellä Pro Agria ennustaa jopa 50–60 prosentin satomenetyksiä.


Talonpoikaa on kuritettu viime vuosina ankarasti. Talous on vedetty tiukille tuottajahintojen pysyessä matalina tuotantokustannusten noustessa. Jo viime vuosi oli viljelijälle likimain katovuosi. Kuluvasta satokaudesta uhkaa tulla vieläkin huonompi. Ymmärrettävästi tunnelmat täällä ”rintamailla” eivät ole häävit.

 

Evästeet