Olemme Facebookissa!

05.09.2019 Postin tulevaisuusskenaario

Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen visioi tiistaina, että painettuja lehtiä jaetaan enää 2025-2030 vuosiin asti. Tämä herättää runsaasti kysymyksiä ja huoltakin. Jakelun osalta Postilla on ollut viime vuosina toki runsaasti ongelmia muutenkin.

Postin toiminta on viime päivinä ollut esillä lähinnä johtotason kovien palkkioiden vuoksi. Niihin on ottanut kantaa jopa maan hallitus, joka on luvannut puuttua asiaan.


Postipalveluiden käyttäjät ovat saaneet huomata yrityksen ongelmat jo pidemmän aikaa sitten. Punkalaitumen Sanomien tilaajille ongelma on ilmennyt jakelun alituisena takkuamisena etenkin kaupunkiseuduilla. Torstaina ilmestynyt paikallislehti tipahtaa postilaatikkoon pahimmillaan vasta seuraavan viikon keskiviikkona, tai jää vallan tulematta. Jakeluhäiriöistä reklamoivat sekä tilaajat että kustantaja mutta laihoin tuloksin. Lehden kustantajalle Postin ongelmat näkyvät myös jakelupalveluiden jatkuvana hinnan nousuna.


Tiistaina Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen heitti ilmoille skenaarion, jonka mukaan Posti kuljettaa painettuja lehtiä näillä näkymin 2025-2030 vuosiin asti. Tämä näkemys herättää runsaasti huolestuttavia kysymyksiä painettujen lehtien tulevaisuudesta.


Yksinkertaisin ja helpoin ratkaisu olisi pienelläkin paikallislehdellä panostaa sähköiseen verkkolehteen. Lehden tekijöille tämä ei tarkoittaisi suurta muutosta mutta lukijakunnalta se vaatisi tiettyä totuttelua.


Tosin pitkälti toista sataa tilaaja käyttää jo nyt Punkalaitumen Sanomien tarjoamaa mahdollisuutta saada lehti PDF-versiona joka ilmestymisaamu sähköpostiinsa. Tämä ratkaisu räätälöitiin Postin jakeluhäiriöiden vuoksi. Mikäli toimitusjohtaja Malisen näkemys toteutuu, saattaa verkkolehti korvata painetun lehden jo ensi vuosikymmenellä. Tätä muutosta on ennakoitu kauan mutta sen syitä on haettu kuluttajakäyttäytymisestä, ei Postin jakeluorganisaatiosta.

 

Evästeet