Olemme Facebookissa!

06.09.2018 Nautitaan syksystä

Kauniiista alkusyksyn keleistä kannattaa nauttia. Räntää ja loskaakin on vielä tiedossa.

Alkanut syksy on viime päivinä tarjoillut parhaintaan. Lämpötilat ovat kivunneet kesäisiin lukemiin ja illat komeine ruskoineen ovat olleet nautittavia nekin. Näistä hetkistä kannattaa nauttia, sillä Suomen syksy tuo todennäköisesti tullessaan muutakin, kunhan loka-marraskuulle päästään.


Syksy on monenlaisen sadonkorjuun aikaa. Peltotöitä on voitu tehdä elo-syyskuussa kohtuullisen suotuisissa merkeissä. Vaikka kesä ei paras mahdollinen ollutkaan, puinnit ovat täydessä käynnissä ja puidin viljan kosteus alhainen.


Puutarhoissa marjat on jo kerätty parempaan talteen ja metsien mustikkasadonkin osalta sesonki on ohi. Sen sijaan puolukka ja sienet tarjoavat satoaan pitkälle syksyyn. Omenoista puolestaan voi käydä puristuttamassa paikallisella 4H-yhdistyksen mehuasemalla taatusti maistuvaa tuoremehua. Siitä saa vitamiinien lisäksi kesän makua pitkään talveen.


Vaikka räntä- ja loskakin meidät varmasti jossain vaiheessa ennen joulua tavoittavat, on toivottavasti edessä vielä lämpimiä päiviä mutta myös kuulaita pakkasaamuja ja syksyisen luonnon ääniä ja tuoksuja, jotka nekin kuuluvat neljään vuodenaikaamme.

 

Evästeet