Olemme Facebookissa!

07.03.2019 Sote sekoittaa vaalit

Sote- ja maakuntauudistuksen käsittely pakottaa eduskunnan jatkamaan istuntokautta. Se haittaa monen nykyisen kansanedustajan kampanjointia kevään vaaleissa.

Sote- ja maakuntauudistus jaksaa hämmentää yhteiskuntaa ja valtakunnan politiikkaa hallituskauden loppuun asti. Nyt näyttää siltä, että pitkissä rahkeissa oleva vääntö uhkaa sekoittaa jopa lähestyvien eduskuntavaalien kuviot.


Uudistuksen pomputtelu eduskunnan perustuslaki- sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnissa on johtamassa siihen, että eduskunnan istuntokautta joudutaan pidentämään. Alkuperäinen ajatus oli, että eduskunnan viimeinen täysistunto pidetään perjantaina 15. maaliskuuta. Nyt näyttää varmalta, että istuntokautta jatketaan 26. maaliskuuta asti.


Huhtikuun 14. päivän eduskuntavaaleihin istuntokauden pidentämisellä voi olla yllättävän suuri vaikutus. Iso osa nykyisistä kansanedustajista on asettunut ehdolle vaaleissa ja vaalikoneistoja on hiottu iskuun niin, että maaliskuun puolivälissä kampanjat pääsevät todenteolla liikkeelle.


Nyt näyttää käyvän toisin. Edustajat ja heidän taustaryhmänsä joutuvat rukkaamaan kalentereitaan uuteen uskoon. Monen jo sovitun vaalitilaisuuden toteutuminen saattaa olla mahdotonta eduskunnan täysistunnon vuoksi.


Niille ehdokkaille, joita kansanedustajan mandaatti ei ”rasita”, tilanne on jopa herkullinen. Kansanedustajuus on tunnetusti ollut valtti vaaleissa. Nyt sotesekoilu on viemässä tuon edun kymmeniltä ehdokkailta.

 

Evästeet