Olemme Facebookissa!

07.12.2018 Itsenäisyys ja perinteet

Itsenäisyyden vaaliminen tarkoittaa myös suomalaiseen kulttuuriin kuuluvien arvojen vaalimista.

Eilen vietimme jälleen Suomen itsenäisyyspäivää vanhaa, kulunutta lausahdusta mukaillen ”perinteisin menoin”. Näin 6.12. on isänmaata juhlittu vuosikymmenten ajan myös Punkalaitumella.


Itsenäisyyspäivänä puhutaan paljon perinteistä ja perinteiden vaalimisesta. Veteraanisukupolven väistyessä nähdään tärkeänä heidän jättämänsä perinteen säilyttäminen. Se onkin tärkeä tehtävä.


Vaalittavaa on muutakin. 101 vuoteen mahtuu paljon tapahtumia, asioita ja tekoja, jotka on syytä muistaa. Ne ovat osa suomalaisuutta, siis sitä samaa jatkumoa kansamme historiassa  kuin vaikkapa sotavuodet tai jälleenrakennuksen aika.


Tätä suomalaisuutta edustavat perinteisesti muun muassa demokratia, tasa-arvo, kansalaisvapaudet  sekä tietyt länsimaiset arvot, joihin kuuluvat esimerkiksi yksilön koskemattomuuden turvaaminen.
Ne ovat osa kansamme identiteettiä ja sitä kautta myös osa itsenäisyytemme rakennuspohjaa. Lyhyesti ne ovat suomalaista kulttuuria, jota emme ehkä viime aikojen uutisten perusteella osaa kylliksi hyvin vaalia ja sen vapudesta kertovaa sanomaa edes tiettäväksi tehdä.

 

Evästeet