Olemme Facebookissa!

08.01.2016 Katse eteen – Päin!

Vuoden 2016 kuluessa edessä on jälleen monia ratkaistavia ja päätöstä odottavia asioita. Punkalaitumella eteenpäin on katsottava luottavaisin ja rohkein mielin!

Uusi vuosi, uudet kujeet, tavataan sanoa. Punkalaitumella eletään monessakin suhteessa tietynlaista etsikkoaikaa alkaneena vuonna.

 

Kunnassa ryhdytään pohtimaan vielä tammikuun aikana sitä, kuka tarttuu kuntalaivan peräsimeen nykyisen kunnanjohtaja Lauri Innan siirtyessä Hattulaan. Toivottavasti saamme kovan profiilin hakijoita jatkamaan työtä kotikuntamme eteen, sillä kunnassaa on tänä vuonna edessä monia kauaskantoisia ratkaisuja, joita tehdään sekä omalla porukalla että maakunnassa.


Etsikkoaikaa elävät myös tuulivoima- ja bioenergiahankkeet. Toisessa odotellaan hallinto-oikeuden päätöstä, toinen taas odottaa mukaan pääsyä hallituksen kärkehankkeiden rahoituksen piiriin. Paikkakunnan elinvoiman kannalta molemmat hankkeet ovat tärkeitä.


Alkavanakaan vuonna emme ole yksin ja eristyksissä, vaan saamme osamme globaalin maailman ilmiöistä. Ne tulevat olemaan läsnä elämässämme. Maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat ovat osa arkeamme ja ovat sitä vastakin. Myös talouden suhdanteet tuntuvat kotokunnassamme. Pitkään jatkunut lama jättää jo jälkensä, vaikka suhdanteiden aallonharjalla emme ratsastakaan.


Vuonna 2016 tarvitsemme myös Punkalaitumella rohkeutta pitää yllä tekemisen meininkiä sekä uskoa tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Lannistua ei saa, vaan katse on pidettävä tiukasti eteenpäin suunnattuna. Se on ainoa keino, jolla pitäjämme säilyttää itsenäisyytensä ja omat hienot ominaispiirteensä.


Armeijasta tutulla komennolla: Katse eteen – Päin!

Evästeet