Olemme Facebookissa!

08.12.2017 Mahtavat juhlat!

Suomi 100 -juhlavuoden monet tapahtumat itsenäisyyspäivän aikaan onnistuivat Punkalaitumella hienosti.

Suomi 100 -juhlat huipentuivat tämän viikon tiistaina ja keskiviikkona järjestettyihin moniin tilaisuuksiin. Niistä kaikista jäi osallistujille hyvä mieli. Eri tilaisuuksien järjestävät voivat myös olla tyytyväisiä onnistumiseensa. Kaiken kruunasi se, että luontokin päätti huomioida Suomi 100 -juhlan peittämällä maiseman lumivaippaan. Se lisäsi sadannen itsenäisyyspäivän juhlavuutta.


Itsenäisyysjuhlia järjestettiin kaikille ikäluokille vauvasta vaariin. Koululaisten juhla liikuntahallilla oli erittäin onnistunut ja osoitti, että meidän nuoremme osaavat esittää ja käyttäytyä niin halutessaan. Juhlassa tunnelma oli lämminhenkinen, arvokas mutta samalla iloinen.


Sankarihaudoille havuseppeleitä laskemaan kokoontui suuri määrä ihmisiä. Havuseppeletalkoot olivat yhteisöllinen voimannäyttö ja se, että niiden laskutilaisuuteen osallistui parisensataa ihmistä, kertoo arvostuksesta sankarivainajia kohtaan.


Kunnan kansanjuhla tiistai-iltana sai sekin runsaasti kehuja aina ruokatarjoilua myöten. Väkeä riitti hienosti myös varsinaisen itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelukseen ja seppelten laskuun muistomerkeille.


Juhlien onnistuminen on osoitus paljon puhutusta yhteisöllisyydestä, sillä vieraathan juhlan tekevät. Saman yhteisöllisyyden soisi näkyvän jatkossakin punkalaitumelaisten arjessa.

 

Evästeet