Olemme Facebookissa!

08.22.2018 110 vuotta teitä varten

Punkalaitumen Sanomia on voitu 110 vuoden ajan tehdä lukijoilta saadulla mandaatilla. Kiitos siitä!

Paljon on vettä virrannut Punkalaitumenjoessa sen jälkeen, kun Punkalaitumen Sanomien ensimmäinen numero julkaistiin 110 vuotta sitten.  Monet kädet ovat jättäneet jälkensä lehden sivuille sen tekijöinä, vielä useammat kädet ”plaranneet” lehteä vuosikymmenten kuluessa.


Oman pitäjänlehden perustaminen kertoo perustajiensa halusta kehittää kotiseutuaan. Maaseutu ja sen talonpoikaisto oli herännyt tietoisuuteen omasta asemastaan ja oli halukas ottamaan vastuun menestyksestään. Vahvasta edistysuskosta kertookin Punkalaitumen kaikinpuolinen kehittyminen 110 vuotta sitten.


On helppo todeta, että arvostus kotiseutua kohtaan ja halu sen kehittämiseen ovat seuranneet Punkalaitumen Sanomien tekijöitä ja hallintohenkilöitä halki vuosikymmenten. Mikä hienointa lehden tilaajat ja ilmoitusasiakkaamme ovat omilla valinnoillaan antaneet tälle työlle vahvan mandaatin.  Sitä mandaattia arvostamme, ja sitä ovat arvostaneet myös menneet lehdentekijäpolvet.


Mediakenttä on 110 vuoden aikana muuttunut ja muuttuu koko ajan. Tämän päivän median kuluttaja elää keskellä jatkuvaa uutisvirtaa, jossa tapahtumat eri puolilta maailmaa saavuttavat hänet minuuteissa. Uutistuottajia eivät tänään ole ainoastaan perinteiset mediat, vaan uutisia tuotamme me kaikki esimerkiksi ja erityisesti ”somessa”.


Tämä asettaa kuluttajan lähdekriittisyydelle aivan uudet vaatimukset.  On osattava suodattaa, mikä on totta ja mikä ei? Edustaako yksityisen ihmisen kännykällä kuvaama lyhyt video totuutta jostakin tapahtumasta, vai onko se vain tilanteesta irrotettu välähdys?


Media on aina ollut vallankäytön väline, nykyään ehkä kuitenkin aiempaa voimakkaammin. Sen avulla on helppo muokata mielipiteitä, synnyttää epäluuloa, jopa lietsoa vihaa, kuten olemme nähneet. Puhutaan valeuutisista ja hyb-ridivaikuttamisesta.


Punkalaitumen Sanomat maamme neljänneksi vanhimpana paikallislehtenä edustaa edelleen perinteisempää mediaa ja sanomalehtijournalismia, jossa kotiseutu ja kotipitäjän elämänmeno ovat uutisoinnin kärki. Näin olemme toimineet 110 vuotta ja näin toimimme myös jatkossa. Mutta emme ilman teitä, hyvät lukijamme. Teitä varten Punkalaitumen Sanomia on tehty 110 vuotta ja tehdään vastakin.

 

Evästeet