Olemme Facebookissa!

12.05.2016 On se nyt huonoa!

Punkalaitumen katukuvasta on puolen vuoden sisällä häviämässä kaksi päivittäistavarakauppaa. Koko pitäjän elinkeinoelämälle se on ei-toivottu isku, sillä jo nyt noin kolmannes päivittäistavarakaupan ostovoimasta valuu oman paikkakunnan ulkopuolelle. Tämä kolme miljoonaa euroa on iso raha.

Ei tunnu olevan Punkalaitumella loppua huonoille uutisille. Alkuvuodesta lopetti toimintansa Siwa, viime viikolla vastaavan ilmoituksen myymälänsä kohtalosta antoi Satakunnan Osuuskauppa. Ovet suljettiin viime viikolla myös paikallisessa anniskeluravintolassa.


On toki paikkakunnan yrityselämässä hyvääkin tapahtunut mutta mittakaavallisesti huonot uutiset ovat isompia. Kun kaksi päivittäistavarakauppaa lähtee puolen vuoden sisällä, voi vain ihmetellä eikö runsaan 3 000 asukkaan kunta todellakaan elätä enempää kuin yhden kaupan?


Liike-elämän lainalaisuuksiin kuuluu, että bisnestä tehdään siellä, missä se kannattaa. Näön vuoksi ei nykyään juurikaan ovia auki pidetä suurissa kauppaketjuissa. Punkalaitumelaisten ostoskäyttäytyminen ei ole ilmeisesti riittävästi saranoita kuluttanut sulkemispäätöksiin päädyttäessä. Samalla voi kysyä, ovatko keskusliikkeet olleet kovinkaan innokkaita omien liikkeidensä ilmeen ja imagon kirkastamisessa?


Kuten kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Prihtikin lehden sivuilla toteaa, kauppojen lopettaminen on huono asia koko pitäjän elinkeinoelämälle. Ostovoima karkailee todennäköisesti jatkossa entistä enemmän naapureiden lompsiin.


Vuoden 2009 tilastojen mukaan punkalaitumelaisten ostovoima oli päivittäistavarakaupan osalta noin 9,5 miljoonaa euroa. Tästä suurinpiirtein kolmannes karkasi oman pitäjän ulkopuolelle. Se on kolmisen miljoonaa euroa ja hemmetin iso raha, eikö totta?

Evästeet