Olemme Facebookissa!

12.10.2017 Mausteita sote-soppaan

Sotesoppa kiehuu jälleen niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin.

Hallitus ilmoitti alkuviikosta saaneensa aikaan sotesovun. Uutista voisi kommentoida yksinkertaisesti lausahduksella: ”Jälleen kerran”. Perustuslakivaliokunnan kannasta on otettu vaari ja pakkoyhtiöittämisestä luovutaan. Sen sijaan maakuntien on edelleen muodostettava soten ympärillä toimivat liikelaitokset. Valinnanvapauden siirtymäaikaa pidennettiin ja joitain muitakin yksityiskohtia viilattiin. Väärin sammutettu, kommentoitiin oppositiosta. Se kuuluu poliittisen pelin henkeen.

 

Sotesoppa maustuu syksyn myötä myös paikallisesti. Niin Punkalaitumen kunta, Sastamalan kaupunki kuin Sotesikin joutuvat sanomaan sanansa Punkalaitumen suunnitelmiin Pakarin kampuksen vuokraamisesta. Tässäkin lehdessä aiheeseen otetaan kantaa parissakin kirjoituksessa.

 

Kuten kansanedustaja Ilmari Nurminen toteaa, ei ole helppo olla sastamalalainenkaan päättäjä. Naapurikaupunki pystyy omilla päätöksillään vaikuttamaan Punkalaitumen asioihin ja perinteisesti naapurien asioiden ”sorkkimista” katsotaan pahalla silmällä. Omat tyhmyydet tai neronleimaukset on saatava tehdä itse ilman muiden kätilöintiä. Se on sitä kunnallista itsehallintoa.

 

”Sen ku tietäs, niin viisas mies olis”, tuumi porilainen taparikollinen Pulkkisessa. Moni soteuudistukseen liittyvä asia kaipaisi niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin viisasten kiveä. Pakarin alueen vuokraaminen on vain osa laajaa soteliikehdintää. Vuokrakysymyksen noustessa keskiöön unohtuu liian helposti esimerkiksi terveysaseman kohtalo.

 

Paikallisesti tietysti Pakari puhuttaa. Naapurilehtiä lukemalla ja päätöksentekoa seuraamalla on todettava, ettei Punkalaidun ole suunnitelmineen yksin. Yksityisiä hoiva-alan toimijoita tuottaa palveluita tällä hetkellä liki jokaisessa naapurikunnassamme. Myös Huittissa ja Sastamalassa. Kiinnostamme kerrankin isoja toimijoita.

 

Evästeet