Olemme Facebookissa!

14.07.2016 Pieni, mutta pippurinen

"Pieni, mutta pippurinen", voisi joku tuumata niin Punkalaitumesta kuin Islannistakin.

Koko Eurooppaa paljon puhuttanut aihe on ollut jalkapallon EM-kisat, jotka tulivat päätökseensä Portugalin voittaessa isäntämaa Ranskan. Kisoja ei ehkä kuitenkaan tulla muistamaan voittajasta, vaan taistelutahtonsa näyttäneestä pienestä valtiosta, Islannista. Islanti kun on asukasluvultaan vain hädin tuskin Tamperetta suurempi valtio.

 

Viime viikko oli Punkalaitumellakin tapahtumarikas, sillä kyseessä oli Heinäviikko. Viikon ohjelma sisälsi liki 50 erilaista tapahtumaa aina lasten leivontapäivästä ikäihmisten toimintapäivään asti. Heinäpäivillä kukaan ei varmastikaan jäänyt, ainakaan ohjelman puolesta, kylmäksi. Jokaiselle löytyi takuulla jotakin mieleistä tekemistä, sillä kaikki ikäluokat oli huomioitu tarkkaan ohjelmaa laatiessa. Tapahtumat sisälsivät niin liikuntaa, musiikkia, tanssia, yhdessäoloa kuin uusia tuttavuuksiakin.

 

Erikoismaininnan ansaitsee ehdottomasti Vehkajärven suojeluyhdistyksen järjestämä Järvelän tapahtuma, jonne kokoontui suuri joukko järven rannalla asustelevia tai mökkeileviä ihmisiä.

 

On hienoa, että vain muutaman tuhannen asukkaan kunta pystyy tarjoamaan näin laajan kattauksen aktiviteettimahdollisuuksia yhden viikon aikana.

 

”Pieni, mutta pippurinen”, voisi joku tuumata niin Punkalaitumesta kuin Islannistakin.

 

Linda Lähdeniemi

Kesätoimittaja

Evästeet