Olemme Facebookissa!

16.08.2018 Voihan sädesieni!

Punkalaitumen päivähoidon väistötilat joutuvat taas kerran muuttamaan. Tällä kertaa sisäilmaongelmien vuoksi. Lasten vanhemmat ovat syystä huolissaan.

Punkalaitumen päivähoidossa ongelmat eivät ota loppuakseen. Ensimmäisen kerran väistötiloihin jouduttiin siirtymään vanhassa lääkärintalossa sattuneen mittavan vesivahingon vuoksi. Sen jälkeen tiloja on jouduttu vaihtamaan parikin kertaa. Nyt edessä on neljäs muutto ja kolmannet väistötilat.


Kuluvan kuun aikana toteutettava neljäs muutto johtuu Riissuontiellä Punkalaitumen Vuokra-asunnot Oy:n omistamissa tiloissa tehdyn sisäilmatutkimuksen tuloksista, joissa löytyi runsaasti sädesientä ja homeitiöitä. Tulokset valmistuivat kesäkuun lopulla mutta toimenpiteisiin ne johtivat vasta viime viikolla osittain siksi, että Punkalaitumen Sanomat tarttui aiheeseen. Kunnanjohtaja Jyrki Moilasen kunniaksi on mainittava, että hän tarttui asiaan ripeästi, kun tieto tutkimuksen sisällöstä viimein tavoitti kunnantalon yläkerran kulmahuoneen.


On selvää, että nykyisten tilojen sisäilmaongelmat aiheuttavat huolta päivähoitolasten vanhemmissa ja hoitohenkilökunnassa. He kritisoivat kuntaa huonosta tiedottamisesta ja vetkuttelusta. Ehkä jonkinlainen selvitys voisi olla paikallaan siitä, mistä syystä karu raportti jäi ilman välittömiä toimenpiteitä kunnassa.
Punkalaitumella on jo ehditty päättää uuden päiväkodin rakentamisesta. Tarve sille on nyt osoittautunut ilmeiseksi. Toivottavasti seuraava muutto voidaankin tehdä täysin uusiin ja tarkoituksenmukaisiin tiloihin.

 

Evästeet