Olemme Facebookissa!

17.052018 Avointa ja läpinäkyvää?

Punkalaitumen kunnanhallituksen tekemä päätös maa-alueen etuosto-oikeuden käyttämisestä on herättänyt ihmettelyä mm. päätöksenteon avoimuudesta. Myös päättäjien vaitipysyminen kummastuttaa.

Punkalaitumen kunnanhallitus päätti viime viikon maanantaina käyttää etuosto-oikeutta keskipitäjällä sijaitsevaan maa-alueeseen. Päätös tuotiin hallitukselle lisälistalla, jota ei julkaistu esim. kunnan nettisivuilla etukäteen. Kuntalaisille ja ”asianomistajille” päätös tuli tämän vuoksi ns. puun takaa.


Asiasta nousi, kuten tapana on, ”julkijumalaton” meteli varsinkin somessa. Päättäjiltä kyseltiin perusteluita. Niitä ei ole ilmaantunut. Kriittisen palautteen vastaanottaminen ja argumentointi oman näkemyksen puolesta ovat taitolajeja. Ne päättäjän kannattaisi osata.


Hiljaisuus ja asioiden salailun tuntu synnyttävät salaliittoteorioita. Yksi niistä on, että paikallislehti estäisi kunnan päättäjiä kommentoimasta asioita lehden  Facebook-ryhmässä. Tämä tuulesta temmattu väite on syytä kumota.


Sen sijaan voi kysyä,  minkälaisen kuvan meneillään oleva episodi antaa Punkalaitumen kunnan päätöksenteon avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä?


Päätöksille on aina, tai ainakin pitäisi olla, perusteltu syynsä. Sen kertominen avoimesti ja etupainotteisesti olisi suotavaa, koska kukaan ei varmasti halua nähdä ottelua ”Päättäjät vs. Kuntalaiset”.


Toki myös kuntalainen voi olla aktiivinen muuallakin kuin somessa. Suora yhteydenotto päättäjiin voisi tukahduttaa tiedonjanoa. Tosin jo Matti Roukka valtuutettuna ollessaan totesi, että mikäli kunnan päättäjä kertoo äänestäjän ottaneen yhteyttä, hän varmasti valehtelee.

 

Evästeet