Olemme Facebookissa!

19.04.2018 Syyria vaikuttaa

Syyrian sisällisota sekä idän ja lännen kiristyneet välit vaikuttavat myös Suomessa. Trollitehtaat ja valemedia on ottanut hampaisiinsa myös meidät.

Viime viikolla uutisoitiin Syyrian hallinnon kapinallisalueille tekemästä iskusta, jossa epäillään käytetyn kemiallisia aseita. Perjantain ja lauantain välisenä yönä USA, Iso-Britannia ja Ranska ”rankaisivat” Syyriaa iskusta ampumalla toistasataa risteilyohjusta Syyriaan.

 

Syyrian sisällissota on ollut kansannousun päivistä asti moniselitteinen ja -säikeinen konflikti, jossa oikean ja väärän erottaminen on ollut hankalaa. Osapuolet sotivat erilaisilla kokoonpanoilla toisiaan vastaan, jos kohta kaikkien kapinallisryhmien yhteinen vihollinen lienee Venäjän tukema Syyrian nykyhallinto.

 

Vaarallisen Syyrian sisällissodasta tekee se, että siellä ovat vastakkain myös suurvallat USA ja Venäjä liittolaisineen. Toimijoita omista lähtökohdistaan ovat myös Turkki, Israel ja Iran.

 

Vaarallisen sodasta tekee myös mustaa valkoiseksi kirjoittava propaganda. Huonot suurvaltasuhteet ja EU:n Venäjäpakotteet näkyvät erilaisina vaikuttamisyrityksinä myös Suomessa. Viimeksi energiayhtiö Fortumista kirjoitettiin puutaheinää itänaapurissa.

 

Todenäköisesti seuraavat esiin nousevat suomalaisteemat Venäjällä ovat Nord Stream 2 ja Fennovoiman ydinvoimalahanke. Niiden ympärille pystytään trollitehtaissa ja valemedioissa kutomaan epäsymmetrinen uutisvyyhti, joka epäilemättä alkaa heikompaa hirvittää, ja johon on virallisesti vaikea vastata. Faktahan on, että kuka hallitsee mediaa, hallitsee myös sen sisältöä.

 

 

Evästeet