Olemme Facebookissa!

20.06.2019 Pakari palautuu

Pakarilla on pitkään jatkuneiden ongelmien jälkeen tilanne sen verran hyvä, että Esperi Caren hoivayksikkö on palautumassa palvelusetelituottajaksi.

Pitkään ongelmien kanssa paininut Esperi Care näyttää saaneen asetetut viranomaisvaatimukset siinä mitassa kuntoon, että Aluehallintoviraston mukaan valvontatilanne on päättymässä Pakarilla. Lopullisen päätöksen Esperin palauttamisesta palvelusetelituottajaksi tekee Sotesi.


Aluehallintoviraston mukaan lääkehoitosuunnitelmat, -luvat sekä palvelu- ja hoitosuunnitelmat on saatu ajan tasalle ja henkilöstöresurssi on hyvällä tasolla. Myös johtaminen on vakiintunut.


On selvää, että Pakarin pitkään jatkuneet ongelmat ovat heittäneet pitkän varjonsa Esperin toiminnan ympärille. Samoin on ymmärrettävää, että läheskään kaikki eivät varmastikaan usko ongelmia voitetuiksi.


Pakarin asiakkaiden, heidän omaistensa ja työntekijöiden puolesta soisi, että pitkään jatkunutta myrskyä seuraisi seesteisempi vaihe hoivayksiköiden toiminnassa. Uutinen palautumisesta palvelusetelituottajaksi on hyvä myös heille, jotka jo jonkin aikaa ovat joutuneet jonottamaan pääsyä kotipitäjän hoivayksikköön.

 

Evästeet