Olemme Facebookissa!

21.02.2019 Ylpeyden aihe

Punkalaitumen lukio on yksi suuri ylpeyden aihe kunnassamme.

Tämän viikon lehden sivuilla komeilee useampikin juttu Punkalaitumen lukiosta. Jälleen ovat lukion vanhimmat jättäneet opinahjonsa ja lähteneet lukulomalle, kohti lukion loppurutistusta, ylioppilaskirjoituksia. Ja koulun vanhimmiksi ovat siirtyneet toisen vuosikurssin opiskelijat, jotka saivat pyörähdellä liikuntahallin lattialla upeissa puvuissaan ja asukokonaisuuksissaan.

Nämä ovat perinteitä, joita on vaalittu kymmeniä vuosia ympäri Suomen, mutta erityisesti myös paikkakunnallamme. Meillä on lukio, josta on vuosikymmenet valmistunut komea määrä ylioppilaita. Näin pienellä paikkakunnalla se ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys.

Lisäksi lehden sivuilta löytyy juttu, kuinka Punkalaitumen lukiolaiset ovat päässeet tutustumaan peurajahtiin. Erä- ja retkeilykurssien lisääminen on varmasti erittäin relevantti idea, sillä uudessa puukoulussa tällaisten taitojen opettelu voi olla lukiolle pelkäksi eduksi. Myös yhteistyön kasvattaminen eri yhdistyksiin on edelleen monin paikoin toivottua.

Me saamme olla ylpeitä siitä, että paikkakunnallamme on tällainen toisen asteen opiskelumahdollisuus. Henkilökohtaisesti ainakin haluaisin olla muutamien vuosikymmenten päästä riemuylioppilaana Punkalaitumen lukion kevätjuhlassa muistelemassa menneitä ja onnittelemassa uusia Punkalaitumen lukiosta valmistuneita ylioppilaita.

Linda Lähdeniemi

 

Evästeet