Olemme Facebookissa!

23.05.2019 Myötäsukaan

Uuden päiväkodin rakennustyöt etenevät kerrankin myötätuulessa.

Meillä Punkalaitumella on monesti totuttu siihen, että myönteiseksi koettu asia tai hanke jää syystä tai toisesta takkuamaan. Ainakin mutkia tulee matkaan, milloin valittajien, milloin konkurssien tai väärien suunnitelmien muodossa.


Olisiko nyt jo vihdoin myös poikkeuksen vuoro? Punkalaitumen uusi hirsipäiväkoti nousee kovaa vauhtia Riissuontien varteen. Rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa ja työmaalla vaikuttavat asiat olevan urakoitsijan ”näpeissä”. Alku lupaa näin ollen hyvää.


Totta kai myös uuden Yhteiskoulu-lukion rakennustyömaa etenee ja valonpilkahduksen omainen ilmiö saatiin myös Kanteenmaasta, kun Hämeenlinnan hallinto-oikeus kaatoi kunnan maakaupoista tehdyt valitukset. Jokohan kakkostien varrellakin päästään todella miettimään, miten aluetta kehitetään?

 

Evästeet