Olemme Facebookissa!

24.05.2018 Siirtyykö jälleen?

Lokakuulle kaavaillut maakuntavaalit uhkaavat siirtyä jälleen edemmäksi.

Puolueet Pirkanmaalla ovat jo asettaneet henkilöitä ehdolle ensimmäisiin maakuntavaaleihin. Tällä hetkellä vain näyttää siltä, että jälleen kerran vaaleja joudutaan siirtämään.


Oikeuskanslerinviraston ottaman kannan mukaan hyväksyttävien uusien sote-lakien ja maakuntavaalien välissä tulisi olla vähintään puoli vuotta. Tämä tarkoittaisi sitä, ettei vaaleja voida käydä lokakuussa, kuten on suunniteltu, vaan aikaisintaan joulu-tammikuussa.


Maakuntavaalien järjestäminen linkittyy voimakkaasti sote-uudistuksen hyväksymiseen. Eduskunnan on tarkoitus päättää sotesta viimeistään heinäkuun alkupäivinä. Jo nyt on selvää, ettei uudistuksen läpimeno tule olemaan ”kirkossa kuulutettu”, sen verran laaja on isojen kaupunkien kapinaliike.


Sote- ja maakuntauudistusta on työstetty koko kuluva hallituskausi. Pirkanmaalla sekä maakuntaliitto että poliittiset ryhmät ovat tehneet suunnittelutyötä. Nyt tämäkin työ voi osoittautua ajan ja rahan tuhlaukseksi.

 

Evästeet