Olemme Facebookissa!

24.11.2016 Adventin-aikaan

Valmistaudumme vuoden suurimpaan juhlaan, jouluun. Joulu on hengellinen juhla mutta siihen liittyy myös kaupallisuutta, jonka toivoisi tuovan asiakkaita myös paikallisiin yrityksiin.

Ensimmäisenä adventtina ensi sunnuntaina aloitamme jälleen joulun odotuksen. Enää 30 päivää ja vuoden suurin juhla on edessämme.


Vaikka marraskuisen pimeyden ja tuulisen kosteuden keskeltä on ainakin henkisesti pitkä matka joulun valoon ja lumisiin maisemiin, voi joulutunnelmaan yrittää virittäyä vaikkapa ensi sunnuntain joulunavauksessa. Musiikin ystäville on lähiviikkoina myös tarjolla runsaasti erilaisia jouluisia konsertteja.


Joulu sisältää hengellisen sanomansa ohessa myös runsaasti kaupallisia elementtejä. Kuluttajat hankkivat pehmeitä ja kovia lahjoja, kukkia, koristeita ja ruokaa. Paikallisesta näkökulmasta olisi hienoa, mikäli mahdollisimman monet jouluun liittyvät hankinnat voitaisiin tehdä omasta pitäjästä.


Henkilökohtaisesta kokemuksesta voin paljastaa, että yllä olevan periaatteen noudattaminen onnistui viime jouluna hyvin ja lahjojen hankinta oli ainakin miehisestä näkökulmasta mukavan helppoa ilman ruuhkia ja jonotuksia. Samalla periaatteella sujuu myös tämä joulu.



Mukavaa adventinaikaa!
Juha Aro
Päätoimittaja

 

Evästeet