Olemme Facebookissa!

26.04.2018 Menemistä piisaa

Ensi viikonlopun ja vapun aikana Punkalaitumella tapahtuu paljon. Toivottavasti myös ihmiset löytävät tiensä moniin tapahtumiin.

Kotipitäjäämme ei voi ainakaan moittia näivettymisestä, mitä tulee tapahtumiin. Tulevana viikonloppuna ja vappuna on tarjolla jos jonkin näköistä tapahtumaa.


Huomenna perjantaina vietämme juhlallisesti kansallista veteraanipäivää. Lauantaina voi lähteä Metsärannan Wappumarkkinoille ja jatkaa ilonpitoa illalla LC-Fiinojen luokkakokouksessa Myllypirtillä. Pohjoisseudulla on puolestaan tarjolla konsteja arjen turvalliseen sujumiseen. Sunnuntaina juhlitaankin sitten sävelin Punkalaitumen Mieskuoron 75-vuotista toimintaa perinteisissä kevätlaulajaisissa.


Vappupäivänä paikalliset työväenjärjestöt järjestävät Mäenpään työväentalolla vappujuhlan, joka ohjelmaa etukäteen silmäillen muodostuu todennäköisesti erittäin mielenkiintoiseksi. Vappujuhlaan oman lisänsä tuo se, että sisällissodan päättymisestä tulee kuluneeksi sata vuotta.


On erittäin hienoa, että Punkalaitumelta löytyy aktiivisuutta ja intoa monenlaisten tapahtumien järjestämiseen. Ne tuovat väriä pitäjän elämänmenoon ja omalla laillaan korostavat paljon esillä ollutta  pitäjän yhteisöllistä ilmettä. Toivottavasti ihmiset kotopitäjästä ja kauempaakin lähtevät kaikkiin tilaisuuksiin, sillä runsas yleisö on järjestäjille aina paras kiitos.

 

Evästeet