26.05.2017 Pellon pientareelta

Kevättyöt on Punkalaitumella saatu hiljalleen päätökseen. Peltokelejä jouduttiin odottelemaan aina äitienpäiväviikkoon asti, sen verran oikukas oli sää vielä vapun tienoilla. Nyt jyvät ovat kuitenkin maassa ja odottavat kesän lämpöä kasvaakseen korjuukuntoon elokuuhun mennessä.

Suomi 100 -juhlavuotta vasten voidaan peilata maatalouden kehitystä pitäjässämme laajemminkin, sillä se on aina muodostanut merkittävän osan elinkeinorakenteessamme. Vielä tänäkin päivänä sen osuus on keskimääräistä suurempi verrattuna kuntien kansalliseen keskiarvoon.

Muutos on yhteiskunnan jatkuva olotila. Maataloudessa tämän tosiasian pystyy alleviivaamaan paikallisesti selkeästi etenkin tilakokoja ja kotieläintuotantoa ajatellen.

Kyseistä muutosta voi hyvin kuvata sanalla dramaattinen. Pienviljelytilat ovat kylistä hävinneet lähes kokonaan, ne eivät EU-aikana ole elinkelpoisia. Maidontuotanto oli vielä 1980-luvulla monen tilan tulonlähde ja esimerkiksi vuonna 1969 karjaa oli pitäjässämme lähes 6 500. Tällä hetkellä maitotiloja on alle kymmenen ja karjamäärä murto-osa 50 vuoden takaisesta.

Myös sikatalous, joka teki pitäjässä vahvan nousun 1970-luvulla, on muuttunut. Tuotantoeläinten määrä on saattanut jopa kasvaa mutta tuotanto on keskittynyt suuriin yksiköihin. Aiemmin elannon tarjonneita 300-600 lihasian tai 20-60 emakon sikaloita ei enää löydy.

Vahvasti maatalouden leimaama kulttuurimaisema ei silti ole näivettynyt. Peltoviljely on Punkalaitumella edelleen voimissaan. Onneksi. Mitä olisi Punkalaidun ilman keväisin teillä kiitäviä traktoreita ja pelloilta nousevia pölypilviä? Paljon puuttuisi, ellei loppukesän ja alkusyksyn päivinä kuulisi pelloilta puimurin jurnuttavaa ääntä tai tuntisi  vastapuidun ohrapellon tuoksua illan hämärtyessä jokilaakson ylle. Ne ovat elämän ja yrittämisen ääniä ja tuoksuja, joita ilman Punkalaidun ei olisi sitä, mikä se on tänäkin päivänä.