Olemme Facebookissa!

27.10.2016 Yrittäjän asialla

Punkalaitumen Yrittäjät ry on kahdeksan vuosikymmenen ajan toiminut pitäjämme elinkeinoelämän kehittäjänä ja yrittäjäkunnan yhteenkokoajana.

Punkalaitumen Yrittäjät ry on kuluvan vuoden aikana huomioinut monin eri-ikäisille suunnatuin tapahtumin toimintansa 80-vuotisjuhlan. Ensi lauantaina juhlavuosi huipentuu perinteiseen Yrittäjäjuhlaan, jossa jälleen kerran palkitaan Vuoden Yrittäjä.


Yrittäjyydellä on paikkakunnallamme pitkät perinteet. Tästä kertoo elinkeinoelämämme historia sekä se, että jo 80 vuotta sitten Punkalaitumella koettiin tärkeäksi perustaa yrittäjille oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteet, jotka tuolloin kirjattiin, ovat hyvin samanlaiset kuin yrittäjäyhdistyksen tänäkin päivänä: yrittäjien kokoaminen saman ”sateenvarjon” alle ja jäsenistön edunvalvonta.


Ilman aktiivista jäsenistöä ja hyvää yhteistyötä yrittäjäyhdistyksen tavoitteita olisi vaikea ajaa. Erityisen tärkeässä asemassa on toimiva yhteistyö kunnan, Pirkanmaan Yrittäjien sekä naapurikuntien yrittäjäyhdistysten suuntiin.


Merkkivuosina palataan usein menneeseen. Se kuuluu asiaan. Arvostusta on osoitettava niille sukupolville, jotka ovat kotikuntaamme yrittäjinä kehittäneet vuosikymmenten saatossa. Myös eteenpäin on katsottava. Yrityselämän ja sitä kautta elinkeinoelämän kehittäminen ja pitäminen elinvoimaisena vaatii työtä ja ponnistuksia myös tulevaisuudessa.

 

Evästeet