Olemme Facebookissa!

28.07.2016 Yritys, yrittäjyys ja yrittäminen

Yrittäjä ei ole vastuussa vain itsestään vaan koko yrityksestään.

1990-luvun alun lama oli yksi Suomen historian pahimpia talouskriisejä. Silloin monet yritykset kaatuivat konkurssiin ja maata uhkasi suurtyöttömyys. Useat yritykset kuitenkin selvisivät suurista koettelemuksista ja jatkoivat eteenpäin yhä vahvempina.

 

Yrittäjyys on vaikea ala, ikinä ei voi tietää, mitä maailmalla tulee tapahtumaan. Yrittäjistä puhuttaessa ensimmäisenä mieleen nousee suuri vastuu. Yrittäjä ei ole vastuussa vain itsestään vaan koko yrityksestään ja sen henkilökunnasta, mikäli useampia työntekijöitä yrityksestä löytyy. Jos yrittäjä epäonnistuu, koko yritys kärsii. Toisaalta, jos yrittäjä onnistuu, yritykselläkin menee hyvin.

 

Yrittäminen on vaikea ala, jota kaikki eivät voi koskaan oppia. Kokonaisuuden hallintaan tarvitaan hyvää organisointikykyä sekä taitoja, joita tavallinen työntekijä ei voi kuvitellakaan. Yrittäjän täytyy tarvittaessa osata paperityöt, mutta myös asiakaspalvelun ja verkostoitumisen on onnistuttava. Yrittäjän pitää olla siis monitaituri jokaisella alalla. Yrittäminen on siis hankala ala, mutta silti pitäisi uskaltaa yrittää.

 

Punkalaitumen yrittäjät ovat yhdistäneet voimansa ja järjestäneet paikkakunnalla monenlaisia tapahtumia vuosien kuluessa. Muun muassa viime viikon Y-hyörinät sekä vuosittain järjestettävä Y-tori on voimannäyte yrittäjien yhteisestä toiminnasta. On varmasti myös helpompaa lähteä toteuttamaan tapahtumaa, kun tietää, että sen takana on useampia yrittäjiä.

 

Linda Lähdeniemi

Kesätoimittaja

Evästeet