Olemme Facebookissa!

28.09.2017 Aktiivisia eläkepäiviä

Eläkeläiset ovat Punkalaitumella voimavara. He antavat ison panoksen paikalliseen yhdistyselämään ja toimivat myös kunnan päätöksenteossa.

Kuulumisia kunnasta -palstalla valtuutettu Terttu Routsi nostaa esille eläkeläisten aseman kunnallisessa päätöksenteossa. Kannanotto pitää sisällään arvokkaan totuuden: aktiiviset eläkeläiset ovat voimavara myös kunnanhallinnossa.Moneen luottamustoimeen on hankala saada innokkaita tekijöitä, onneksi tällaisia löytyy useasti eläkeläisten joukosta.

 

Routsin esille tuomaa näkökulmaa voi tarkastella laajemminkin ja pohtia, millainen voimavara eläkeläiset ovat pitäjällemme. He toimivat aktiivisesti monissa yhdistyksissä järjestäen tapahtumia ja tekemistä kuntalaisille.

 

Erityisen aktiivinen toimija on Eläkeliiton paikallinen yhdistys, josta on muodostunut suoranainen seniorien ”kattojärjestö”.Eläkeläiset toimivat muuallakin: urheiluseuroissa, kyläyhdistyksissä ja vaikkapa metsästysseuroissa. Niissäkin tehdään arvokasta työtä ja samalla pidetään yllä omaa toimintakykyä.

 

Hektisiä ruuhkavuosia elävien perheiden näkökulmasta eläkkeellä oleva lähipiiri muodostaa myös tärkeän verkoston. Sairastunut lapsi saa ilmaisen hoitopaikan ja vanhemmatkin välillä kahdenkeskistä aikaa isovanhempien ansiosta. Monenlaista muutakin rahanarvoista apua on useasti tarjolla.

 

Ikääntyminen ja sen myötä eläköityminenkin kuuluvat ihmisen ”elonkiertoon”. Aktiivisuuteen myös eläkkeellä kannattaa panostaa, koska se pitää yllä niin henkistä kuin fyysistäkin toimintakykyä. Jos aktiivisuuttaan haluaa suunnata vaikkapa kunnalliseen päätöksentekoon, niin siihen ei kenelläkään pitäisi olla nokan koputtamista.

 

 

Evästeet