Olemme Facebookissa!

29.03.2018 Tulos hyvä mutta...

Punkalaitumen kunnan tilinpäätös osoittaa yli 400 000 euron ylijäämää. Koska viime vuoden talousarvio oli laadittu yli 500 000 alijäämäiseksi, on kunnassa ehkä syytä pohtia talousarvion suunnitteluprosessia uudelleen paremman "osumatarkkuuden" aikaan saamiseksi.

Punkalaitumen kunta teki viime vuodelta mukavasti runsaan 400 000 euroa ylijäämän. Tulos olisi ollut vieläkin parempi, ellei nykyisen Yhteiskoulu-lukion ja entisen päiväkodin poistoja vuosikatteesta oltaisi kasvatettu alkuperäistä poistosuunnitelmaa suuremmiksi.


Tilinpäätöksen tarkempi ”syynäys” osoittaa tietysti sen, että hyvä tulos selittyy tällä kertaa erikoissairaanhoidon ennakoitua pienemmistä kustannuksista. Nämä kustannukset eivät ole kunnan omassa hallinnassa ja ovat siksi vaikeasti ennustettavissa. Esimerkiksi naapurikunnassa Urjalassa esh-kulujen kasvu oli miljoona ennakoitua suurempi. Meillä onneksi tällä kertaa päinvastoin.


Tilinpäätös on hyvä mutta talousarvio, joka sen pohjaksi syksyllä 2016 on laadittu, kestää heikommin päivänvaloa. Talousarvion mukaan kunnan olisi nimittäin pitänyt tehdä   lähes 550 000 euron tappio viime vuonna. Ero tuloksen ja arvion välillä on noin 950 000 euroa ja se on pienessä kunnassa paljon.


Kunnassa kannattaisi varmaan miettiä nykyistä talousarviomenettelyä. Mikäli parantamisen tarvetta havaitaan, voitaisiin suunnitteluprosessia muuttaa.


Alijäämäisellä talousarviolla halvaannutetaan liian helposti kunnan oma toiminta, investoinnit ja kehittäminen. Iso miinus edessä tekee varovaiseksi, vaikka todellista pelivaraa voisi ollakin.


Kuluvan vuoden alijäämä talousarviossa on hulppeat 1,7 miljoonaa. On erittäin mielenkiintoista nähdä, millaisista todellisista luvuista puhutaan ensi vuonna tähän aikaan.

 

Evästeet