Olemme Facebookissa!

29.09.2016 ”Kumileimasin” pienenee

Punkalaitumen kunnanvaltuuston koko tulee ensi kevään vaalien jälkeen pienenemään. Ehdokkaita asettaville puolueille tämä aiheuttaa pohdintaa ehdokaslistoja täytettäessä.

Punkalaitumellakin on vielä kuluvan vuoden aikana edessä päätös kunnanvaltuuston jäsenmäärästä kevään 2017 kuntavaalien jälkeen. Valtiovallan suunnalta tarjotaan valtuuston pienentämistä jopa 13 valtuutettuun mutta käytännössä valtuuston paikkamäärä tultaneen päättämään 15 tai 17 valtuutetun välillä.


Kunnanvaltuustoja on jo pidemmän ajan luonnehdittu ”kumileimasimiksi”, jotka hyväksyvät päätökset muutoksitta. Tämä ei sinällään ole ainostaan negatiivisesti tulkittava näkemys, sillä se voi kertoa myös asioiden hyvästä valmistelusta. Naurahduksia on kuulunut siitäkin, että valtuusto kyllä puhuu koiraverosta mutta annapa keskusteltavaksi vaikkapa kunnan tulevaisuusstrategia. Silloin puhujat ovat vähissä.


Demokratian kannalta valtuuston pieneneminen on haaste. Punkalaitumella etenkin Vasemmistoliiton yhden valtuutetun paikka on koko lailla ”kintaalla” valitaan sitten valtuutettuja 15 tai 17.


Punkalaitumella valtuutettujen määrän väheneminen ei välttämättä ole silti huono asia, sillä jo nyt muutamat valtuutetut ovat mandaattinsa luovuttaneet varahenkilöiden käsiin. Ehkä ehdokkaita asettavien puolueiden kannattaisikin ensi kevään vaaleissa lähteä liikkeelle määrän sijasta laatu edellä.


Laatu edellä jo siksikin, että tulevissa vaaleissa ehdokasasettelulla on nykyistä suurempi merkitys. Jopa äänien keskittämistä täytyy miettiä. Vaalitaktisesti ei esimerkiksi juuri ole mieltä asettaa samalle listalle ehdolle pieneltä alueelta useita saman taustan omaavia ehdokkaita. Tällöin äänet vain hajaantuvat, eikä hyvässä lykyssä yksikään ehdokkaista tule valituksi. Listan ”kärkipään” ehdokkaat toki hyötyvät näistäkin äänistä.

 

Evästeet