Olemme Facebookissa!

31.10.2019 Miten jaksat?

Omaishoitajien asema ei Suomessa ole kehuttava. Viimeisenä esimerkkinä Huittisten traagiset tapahtumat viikonlopulta.

Naapurikunnassamme Huittisissa viime lauantaina paljastunut tragedia, jossa iäkäs omaishoitaja päätyi epätoivoiseen ratkaisuun surmaten vaimonsa ja itsensä, on herättänyt paljon huomiota ja puhuttanut myös täällä Punkalaitumella. Erityisesti tapahtunut nostaa esille omaishoitajien työn raskauden, yksinäisyyden ja avuntarpeen.


Omaishoitajuus on moniulotteinen kokonaisuus. Hoidettava on läheinen, monesti pitkäaikainen aviopuoliso, jonka kanssa yhteistä elämää saattaa olla takana vuosikymmeniä. Jo pelkästää se, lojaalius ja kiintymys toista kohtaan saa hoitajan helposti venymään äärimmilleen. Apua pyydetään usein vasta silloin, kun ollaan ylitetty oman jaksamisen rajat.


Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan sosiaalista turvaverkkoa on usein kehuttu ja jopa moitittu siitä, että yhteiskunta holhoaa liikaakin. Huittisten kaltaiset tapaukset paljastavat, että valuvikoja löytyy.


Syyttely suuntaan tai toiseen on tietysti turhaa mutta sekin tosiasia on tunnustettava, että omaishoitajien asemaa on vuosikaudet yritetty parantaa. Laihoin tuloksin. Monet poliittiset päättäjät toki pitävät asiaa esillä mutta konkreettisia toimia on saatu aikaan vähän.


Viranomaisten lisäksi omaishoitajaa ympäröivällä yhteisöllä on mahdollisuus auttaa. Kyse ei tarvitse olla suoranaisesta hoitoavusta. Monesti pelkkä poikkeaminen ja juttelu saattaa olla merkittävä kädenojennus. Me suomalaiset emme hevin valita mutta kyllä meistäkin tuntuu hyvältä, jos joku joskus kysyy: Miten jaksat?

 

Evästeet