Olemme Facebookissa!

Miten käy kotouttamisen?

Punkalaitumen kunta on ollut kahden onnistuneen hankkeen ansiosta edellä kävijä maahanmuuttajien kotouttamisessa. Nyt kunnassa ollaan uuden tilanteen edessä, koska Joutsenten Reitti ry ei puoltanut enää kolmannen saman aiheen hankkeen rahoitusta.

Punkalaitumen kunta ja sen maahanmuuttajien kotouttamishankkeet ovat saaneet runsaasti positiivista valtakunnallista ja kansainvälistäkin julkisuutta. On pokattu palkintoja, oltu esillä medioissa ja annettu auliisti lausuntoja, kuinka hyvin meillä on asiat. Maineen auringossa on päässyt paistattelemaan myös Joutsenten Reitti ry, jonka rahoittamia kaksi toteutunutta hanketta ovat olleet.


Nyt on edessä kuitenkin paluu karuun arkeen. Joutsenten Reitti ry:n hallitus ei puoltanut rahoitusta kolmannelle kunnan maahanmuuttaja -hankkeelle. Perustelut päätökselle tuntuvat päteviltä. Hankkeiden avulla luodaan hyviä käytäntöjä, joita jatketaan ns. omana toimintana. Miten käy Punkalaitumella?


Punkalaitumen kunta on strategiassaan kirjannut maahanmuuton yhdeksi vahvuudekseen. Tämän strategian toteuttaminen edellyttää kuitenkin toimivaa kotoutusmallia, joka nyt uhkaa päättyä. Toinen vaihtoehto on tietysti muuttaa kunnan strategiaa tältä osin.


Kiintiöpakolaiset, joita ei integroida yhteiskuntaan tulevat pitkässä juoksussa kalliiksi. Hintalappu on myös kotoutustyön jatkamisella kunnan toimintana.


Päättäjillä on jälleen edessään visainen pohdinta. Paikallisten hankkeiden hyvät käytännöt piti ”myydä” maamme muihin kuntiin, nyt ollaan tilanteessa, jossa niitä ei välttämättä jatketa edes itse.


Ottamatta kantaa siihen, mitä pitäisi tehdä, ymmärtää myös Punkalaitumella asuvien maahanmuuttajien huolen. Heille Maarit Tiittasen vetämät hankkeet ovat olleet erittäin suureksi avuksi. Ainakin tästä on osoituksena myanmarilaisten onnistunut kotoutuminen kuntalaisiksi.

 

Evästeet