Olemme Facebookissa!

Todellista kiinnostusta

Kevään kuntavaaleihin ehdokkaita etsittäessä olisi puolueiden syytä myös keskustella ehdokkaaksi aikovan kanssa siitä, onko tällä aikaa ja todellista halua hoitaa mahdollista luottamustointaan.

Punkalaitumen kunnanvaltuusto on kuluneen nelivuotiskauden aikana kokoontunut 26 kertaa. Näistä kokouksista 21 valtuutetulle on kertynyt yhteensä 83 poissaoloa. Näitä poissaoloja ovat paikanneet varavaltuutetut, jotka harvoja poikkeuksia lukuunottamatta ovat kokouksiin ehtineet.


Poissaoloja selitetään useimmiten työkiireillä. Selitystä on turha kyseenalaistaa sinällään mutta siltäkään ajatukselta ei voi välttyä, että silloin tällöin kyse voi olla myös siitä, että kokoukseen osallistuminen ei syystä tai toisesta yksinkertaisesti kiinnosta.


Seuraavat kuntavaalit käydään huhtikuussa ja puolueiden ehdokasasettelu käy jo kuumana. Vaalihuumassa olisi syytä ehkä käydä myös ehdokkaiden kanssa läpi sitä, mitä mahdollinen valtuustoon pääsy merkitsee ja minkälainen luottamustoimenhaltijan rooli kunnallishallinnossa on. Näin jokainen ehdokkuutta harkitseva voisi itsekseen miettiä omia valmiuksiaan hoitaa äänestäjiltä tulevaa mandaattia.

 

Evästeet