Olemme Facebookissa!

01.10.2020 Tärkeä ja paikallinen

Paikallislehti on kuin mikä tahansa muukin arjen asia. Sen
huomaa vasta silloin, kun se on poissa.

Jos paikallislehti ei ole kolahtanut postiluukusta tai saapunut postilaatikkoon, täyttyy sosiaalinen media katkerista kommenteista. Se on sitä ihmisen ikävää rakkaiden uutisten pariin. Sitä, kun on kiire tarkistaa, ketkä tutut ovat palstoille päätyneet. Ja erityisesti sitä, ketkä eivät.

 

Punkalaitumen Sanomat on paikkakuntalaisten näköinen. Se kertoo siitä arjesta ja juhlasta, mitä meillä eletään. Niitä uutisia lukevat myös entiset paikkakuntalaiset.

 

Sekin mies, joka kertoi asuneensa jo kymmeniä vuosia muualla, mutta odottaa yhä innolla kotikontujen kuulumisia. Tai ne parikymmentä perhettä, jotka lukevat Punkalaitumen Sanomia ulkomailla.

 

Lehtemme alkoi ilmestyä säännöllisesti vuonna 1909. Monia vaiheita, useita tapahtumia ovat päätoimittajamme nähneet vuosien saatossa.

 

Punkalaitumen Sanomat tunnetaan lehtenä, joka ilmestyi sodankin aikana. Monesta asiasta tämän paikallislehden historiassa voimme yhdessä olla ylpeitä.

 

Se, että lehtemme ilmestyy myös tulevaisuudessa, ei ole ainoastaan tekijöidensä vastuulla.

 

Hanna-Mari Kamppikoski

 

Evästeet