02.02.2023 Löytyykö lumoa?
Taikayöntietä ollaan vuosien tauon jälkeen herättelemässä henkiin. Idylli ja maisemat ovat kauniit, mutta kulahtaneesta innosta kertovat vaikkapa parhaat päivänsä nähneet opastetaulut. Tehokas markkinointi puolestaan unohtui jonnekin vuosituhannen alkupäähän.
Huittisten, Punkalaitumen ja Urjalan välillä mutkittelevan matkailutien suurin vetonaula on miljöö. Taikayöntien Lumo -hankkeella maisemalle ja tien varrelle halutaan luoda tarina. Tarinat myyvät ja tekevät tunnetuksi. Mikäli turisti saadaan houkuteltua seudullemme, on tarjolla oltava myös palveluita. Niiden on syytä olla kunnossa heti liikkeelle lähdettäessä. Eioota myymällä ja silmiä pyörittelemällä hyvän kellon ääni ei kauas kanna.
Moottoripyöräväki on Taikayöntien löytänyt jo ajat sitten. Kahvila Myötätuulesta on tullut heidän oma paikkansa tien varrella. Mihin muuhun kohderyhmään markkinointia kannattaisi suunnata?
Taikayöntiellä on myös kansallisen tason merkittäviä matkailukohteita, kuten Yli-Kirran talonpoikaismuseo. Taikayöntien Lumo -hankkeessa eri kohteita ja toimijoita kootaan yhteen. Taas kerran ollaan sen tosiasian äärellä, että yhdessä olemme vahvempia, kunhan tämän vain sisäistämme ja toimimme sen mukaan.