Olemme Facebookissa!

04.06.2020 Toisenlainen kesä

Edessämme on toisenlainen kesä, mutta se ei välttämättä ole huono asia. Tekemistä ja näkemistä riittää myös poikkeusaikana, kaikki on kiinni omasta asenteesta.

Punkalaitumen Sanomien kesänumerossa on vuosikaudet julkaistu Tapahtumakalenteri, jossa paikalliset toimijat ovat ilmaiseksi voineet kertoa kesäajan tapahtumistaan. Tänä vuonna sellaista ei kesälehden sivuilta löydy ja syynkin siihen tiedämme. Likimain kaikki kesätapahtumat on peruttu.


Alkanut kesä tulee olemaan toisenlainen, mihin olemme tottuneet. Kesälomareissut ulkomaille jäävät pääsääntöisesti tekemättä, festarit ja monet muut massatapahtumat jäävät myös kokematta.


Rajoituksista huolimatta kesän ei silti tarvitse olla ankeaa kotona oleilua. Kesälomareissun voi ideoida vallan mainiosti myös kotimaassa ilman, että pitää antautua alttiiksi kansakuntia piinavalle virukselle.


Poikkeusaikana suomalaiset ovat löytäneet ”uudelleen” luonnon. Se on lähellämme kesälläkin ja monet ulkoilureitit kutsuvat kulkijaa.


Toisenlaisen kesän onnistuminen riippuu täysin omista asenteistamme ja valinnoistamme. Nautitaan Suomen suvesta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista poikkeusaikanakin!